Krematorio

Jyväskylän aktiiveista musiikkiympyröistä kuulijoita lähestyy nelimiehinen, tummasyistä raskasta rokkia annosteleva Waltimo. Orkesterin tuore neljän kappaleen eepee tippuu mukavasti synkkään joulunalusaikaan säröriffittelyineen, Juhanin hivenen ivallisilla pohdinnoilla sekä toimivalla yhteissoitolla juosten. Musiikista nousee selkeästi vaikutelma, että tiedetään tarkkaan, mitä ollaan tekemässä. Ei sillä, etteikö tämän lajin tarjonta olisi melko kattavaa, mutta Waltimo kuulostaa nimenomaan itseltään ja myös harvinaisen kypsältä lajissaan.

Levyn avaava junnaava Puolikas tipauttaa kuulijan heti Waltimon lyyriseen maailmaan sahaa itsesi kahtia -kehoituksella. Mielikuvia nousee niin raskaampaan Don Huonot -osastoon kuin Klaani -orkesterin outorokkiin. CMX -riffillä ja varsin tarttuvalla Donkkari –henkisellä kertosäkeellä varustettu Rautapyörä kumartuu Mikko Karjalaisen sanoituksen äärelle, Mikko vastaa myös plätyn Hyvät Ihmiset -päätösraidan sanoista. Kennet säristelee kitaralla Juhanin kanssa varsin maukkaasti, eikä harmonia hajoa myöskään Jagen rumputyöskentelyyn tai Hermanin bassoon. Rautapyörän fiiliksissä jatkaa myös Rattaissa toinen silmä liekeissä, toinen silmä kyynelissä. Waltimo pumppuaa ja puntit painavat vaa’an positiiviseen. Nimi muistiin!