Helmi Levyt

Viime vuosina on käynyt suoranaiseksi säännöksi, että kun Kuusumun Profeetan Mika Rättö tekee jotain, lopputulokselta voi odottaa melkeinpä mitä tahansa. Omfalos Renaissance on Rätön uusin ja monella tapaa myös kunnianhimoisin projekti, jolla herra kurottaa kohti klassisen musiikin ja itämaisen ilmaisun ristiriitaisia maailmoja. Sävellystyössä Rättö on saanut apua säveltäjä-kapellismestari Harri Kerkolta ja lyriikoista vastaa Kuusumun profeetan sekä 22-Pistepirkon sanoittajana tunnettu kirjailija/toimittaja Jussi K. Niemelä. Suomenkielisissä teksteissä on havaittavissa voimakkaita vaikutteita japanilaisesta Bushidosta, eli samuraiden elämäntapaohjeistuksesta ja Rättö pyrkiikin kulkemaan pää pystyssä tuota muinaisten sotureiden tietä, vaikka haaste on miltei mahdoton.

Omfalos Renaissancen teräväpintaisia tekstejä täydentää musiikki, jota voi kutsua eräänlaiseksi hiljaisuuden äänitaiteeksi. Kaiken keskellä ovat vuoroin klassinen piano, Rätön persoonallinen ääni, sekä mestarillisen minimalistiset sävellykset. Harvat tarveaineet muodostavat yhdessä parhaimmillaan taianomaisen ja pahimmillaan turhanpäiväisen kokonaisuuden, jossa kaukaisten jumalten saaren ja pohjoisen kotimaamme kulttuuri sulautuu uniikilla tavalla yhdeksi ja samaksi köynnökseksi. Suurin osa materiaalista perustuu saatteen mukaan improvisaatioon ja on taltioitu ensimmäisellä otolla. Tämä impulsiivisuus on albumin suurimpia saavutuksia ja vaarallisimpia ominaisuuksia, aina tilanteesta riippuen. Tavoitteet ovat korkealla ja klassinen musiikki törmää taiderocin, jazzin sekä ambientin kanssa usein hyvinkin hedelmällisesti, mutta melkein yhtä usein kantava ajatus tuntuu musertuvan lopputuloksen alle. Rättö esittää Niemelän tekstit voimalla, tunteella ja huikealla paatoksella, mikä tulee varmasti jakamaan (jälleen kerran) mielipiteitä, eikä hän edes pyri irtautumaan maneereistaan, vaan satsaa niihin entistä selvemmin.

Albumi vaatii aikaa, soittokertoja sekä erityisesti rauhallista kuuntelutilaa, eikä Miekka ja kirsikankukka avaudu välttämättä sittenkään kuin ainoastaan hetkittäin. Omfalos Renaissance ei tule valloittamaan listojen kärkitiloja esikoisellaan, mutta puutteistaan ja lievästä yksipuolisuudesta huolimatta karun kauneuden äärellä liikkuva debyytti on upea albumi elämän hiljaisiin ja mietiskeleviin hetkiin.