The Handshake: The Art of Playing Wrong

Omakustanne

Handshakes are nothing but a subtle "fuck you"? N�in sanaili Greg Graffin vuonna 1993 Bad Religionin levyll� Stranger Than Fiction. En tied�, onko The Handshake saanut nimens� tuon samannimisen BR-kappaleen mukaan, mutta kyseinen lause tuli mieleen heti luettuani b�ndin nimen promokopion kannesta. Ja kun yhtye viel� nime�� kalifornialaisveteraanit referenssilistauksessaan, jotain kytk�st� on oltava. Ainakin The Handshake -yhtye l�imii avok�mmenell� poskille, juurikin sillai siev�sti ja sopivasti ehdotellen.

Muutaman Driven Dynamo-, Real Vacation- ja Moses Hazy -miehen ja -naisen terapiaprojektina alkanut The Handshake esittelee debyyttijulkaisullaan itsens� varsin menev�n� yhtyeen�. Sen punk on uitettu rockissa, mik� saa musiikin rullaamaan. B�ndi ei pid�tt�ydy yhdess� kaavassa vaan k�ytt�� muutamaa eri mallia musiikkinsa esitt�miseen. T�lt� osin The Handshake kuulostaa terapialta; soitetaan, muttei soiteta hampaat irvess�. T�m� on positiivista, ja tunne hyv�st�, rennosta meiningist� v�littyy kuulijalle asti. Levy on ��nitetty treenik�mp�ll�, mihin n�hden soundit potkivat yll�tt�v�n tym�k�sti. B�ndi kuulostanee lavalla jokseenkin samalta kuin t�ll� levyll�.

Kymmenen kappaleen mittainen The Art of Playing Wrong on sopiva annos energist� punkrockia. Ainuttakaan biisi� ei ole syyt� pudottaa pois, sill� jalka liikkuu kuin itsekseen l�pi koko levyn. Meininki erottuu suoraviivaisemasta punkista juurevampaan kamaan. Laulaja-kitaristi Jonin ulosanti on sopivan rosoista, mutta Sannan (kitara) ja Marian (perkussiot) taustalaulu voisi kuulua paremmin. Pienist� puutteistaan ja rosoisuudestaan huolimatta The Handshaken esikoislevy on riemastuttava tapaus.