Atheist: Jupiter

Season Of Mist

Jupiter on kaasuplaneetta ja linnunratamme kiert�jist� suurin. Kaukaa tarkasteltuna vaikuttava ja monumentaalisena n�ytt�ytyv� mutta l�helt� mit� luultavimmin varsin h�ilyv�inen. Jupiter on my�s Atheist-nimisen orkesterin uusin levyk�inen. Kaukaa tarkkailtuna vaikuttava ja monumentaalinen, mutta l�helt� varsin h�ilyv�inen, kaimansa tavoin.

Odotukset Atheistin paluulevyn suhteen olivat varmasti yhdell� jos toisellakin ��rimetalliin tutustuneella innosta ja toisaalta pelosta sekaisin. Kyseess� kun on b�ndi jolle kiharaisemman kuolonmetalli-ilmaisun valinneista b�ndeist� suuri osa on velkaa olemassaolonsa kaltaisen pikkuseikan. Atheist oli edell�k�vij�, suuri suunnann�ytt�j�, genren tyylipiirteiden t�rke� m��ritt�j� ja yh� kahdenkymmenen vuoden p��st� ensilevytyksilt��n edistykselliselt�, tuoreelta sek� ennen kaikkea vilpitt�m�lt� kuulostava.

Valitettavasti Atheist ei kuitenkaan en�� 2010-luvun musiikkinsa saa mahdutettua samanlaista magiaa kuin 90-luvun klassikolevytyksilleen. Musiikista kuultavat edelleen l�pi tutut perusraaka-ainekset: kompleksiset rytmitykset, mutkaiset kitarasovitukset, p��t�n s�nt�ily riffist� toiseen sek� vaikutteet afroamerikkalaisesta musiikista. Jupiterilla Atheist on kuitenkin suorentanut linjaansa ja siirt�nyt ilmaisunsa p��painon raivokkuuteen yleisen ylitsepursuavaisuuden kustannuksella. T�m�n my�t� b�ndi nakertaa koko konseptinsa vieh�tt�vyyden perustaa: Jupiterista ei yksinkertaisesti l�yd� useampienkaan kuuntelukertojen my�t� laajempia ulottuvuuksia, ei vuoristoratamaista rakenteen kirjoa eik� tajunnanr�j�ytt�vi� tuntoja.

Syy t�h�n on selv�. Riffien ja s�velaihioiden liukuessa korvasta sis��n ja toisesta ulos mieleen avartuu karu ja kylm� fakta - levyn biisit ovat toden totta tylsi�. Mit� nyt Fictious Guide-kappale kipakoilla tremoloriffittelyill��n tarjoilee poikkeavan piristeen vallitsevan latteuden keskelle. Jatkumona t�h�n toimii my�s levyn ��nimaailma, jossa ollaan kuljettu turvallisia reittej�: kitarat soivat prosessoidusti ja laboratorio-olosuhteet mieleen tuovat rumpusaundit saavat kiroamaan nykymetallisen saundin jossa tilaa l�yd� ei orgaanisuus. Onneksi Kelly Shaeferin k�hin�vokaalit sent��n antavat edelleen varsin h�ijyn efektin vaikkei ukko en�� nuoruutensa vimmalla keuhkoakaan.

Lankoja yhteen vedelless� voi Atheistin uusinta luonnehtiakin perinteiseksi keh�raakkilevyksi: hommasta on kadonnut ote ja vaikka levy jossain m��rin toimiikin jonkinlaisena raivonpurkauksena pit�isi t�llaisen orkesterin kohdalla kyseess� olla jotain h�iriintyneemp�� eik� puolivillaisesti painettua ja v�kin�isen kuuloista. Lohtuna kuitenkin varsin h�m�r� ja kryptinen kansitaide joka n�ytt�� varsin v�ng�lt�.