Rob Dougan: Furious Angels

Olisiko The Matrixin kakkososan julkaisulla jotain tekemistä sen seikan kanssa, että Rob Douganin esikoissoolo julkaistiin Suomessa vasta nyt? Dougan on toki tuottanut alkuperäisen The Matrixin soundtrackin, kuten muuten myös Renny Harlin-flopin (yhden niistä) Driven soundtrackin, mutta erikoista silti on, että Douganin soolo ilmestyi Suomessa melkein viisi vuotta myöhemmin kuin jenkkilässa. Ihan hyvä, että ilmestyi, kumminkin. Huonompaa materiaalia kun suolletaan ulos ihan viikottain.

Furious Angelsin vahvuus ja heikkous makaa siinä, että Rob Dougan on oikeastaan tuottaja eikä artisti. Vaikka mahtipontiset, jousia täyteen pakatut soundit maistuvat paikoitellen hieman toissavuotiselta suklaabanaanikermatoffeemansikkakakulta, niin toisaalta esimerkiksi juuri elokuvamusiikin saralla paisuttelu on aina muodikasta. Furious Angels on hienosti tuotettu levy, sillä mahtipontinen tuotanto vie mallikkaasti huomiota pois sävellysten keskinkertaisuudesta ja Douganin laulajan taidoista. Huonosti laulamista hyvällä maulla kutsutaan joskus tulkinnaksi, mutta Dougan roikkuu hyvän maun rajoilla ehkä kerran, pari liikaa.

Rob Dougan ei ole maailmoja mullistava säveltäjä. Kelvollisia viisuja Furious Angelsilta löytyy ja etenkin levyn loppupuolelle piilotetun Nothing At Allin kitarakoukku on paitsi kaunis niin myos äärimmäisen tarttuva. Levyn alkupuoli luottaa enemmän raakaan voimaan ja isoon tuotantoon, nimibiisi jää mieleen korkeintaan erikoisten lyriikkojensa vuoksi, ja siinä missä Left Me For Dead hukkuu massiiviseen pateettisuuteensa, niin kieli poskessa tehty I’m Not Driving Anymore pelastuu yhdeksi albumin kohokohdaksi. Loppua kohti tunnelma rauhoittuu, mikä ei välttämättä ole hyvä asia. Loistavalla tekstilla ja pienemmillä soundeilla Born Yesterday voisi sopia Leonard Cohenin levylle, mutta nyt tulos on juuri ja juuri tarpeeksi hyvä Rob Douganin soololevylle. Drinking Songissa Dougan astelee Tom Waitsin jalanjälkiä huomatakseen vain, että niitä ei ole tehty kuolevaisten tallottavaksi. Pelkkä viskinkarhea ääni ei sittenkään riitä viisumiksi suurten joukkoon.

Kaikesta päätellen Rob Dougan on juuri niin hyvä elokuvamusiikin tuottaja, että työtarjouksista tuskin on pulaa. Furious Angels on hyvä käyntikortti melkein minne tahansa ja sopii erinomaisesti esimerkiksi karheaäänisistä miesartisteista pitävän hifisti-insinöörinörtin stereoiden testilevyksi sen pakollisen Yellon sijasta. Me muut nauttinemme miehen tuotannosta mieluummin kangasta tuijottaen popcornit sylissä.

Kommenttien keskiarvo:

Nimetön kommentoi 08.08.2004:

Pisteet:

Olen täysin eri mieltä siitä etteikö tämä mies olisi yksi parhaista säveltäjistä ikinä.
Hänen melodiansa ja uudenaikaiset beatit saavat Bethoveninkin kalpeaksi.
Tämä musiikki on niin mahtavaa, että kehotan levyä kaikille uudentyylin klassisen musiikin ystäville.
Tämä mies ja hänen musiikkinsa ei petä..
You have to experience it yourself...