Mike Tramp & The Rock n Roll Circuz: Stand Your Ground

earMUSIC / Edel

Erityisesti 80-luvulla White Lion -yhtyeens� kanssa varsin kohtuullisesti menestynyt Mike Tramp on soololevytysurallaan kirinyt jo kuudenteen studioalbumiinsa, vaikka k�sittelyss� oleva Stand Your Ground on j�rjestyksess��n varsinaisesti toinen Mike Tramp & The Rock�n�Roll Circuz -otsikolla musisoivan kokoonpanon tekem� levytys. Miehen soolouran jatkumoina n�it� rokkisirkuksen ��nitteit� lienee kuitenkin k�sitelt�v�.

Siin� miss� White Lion on ollut, tanskalaissyntyisest� Trampist� huolimatta, ennen kaikkea yhdysvaltalaisyhtye, on The Rock�n�Roll Circuz kokoonpanoaan ja ensijulkaisijamaataan my�ten selke�sti tanskalaisvetoinen. Ja siin� samassa, miss� White Lion trikoissaan ja hiuslakkaa s��stelem�tt� tupeeratuissa kuontaloissaan on tuottanut maailmalle ulkokuvansa mukaista, glam-vaikutteista hard rockiaan, on miehen soolotuotantoa leimannut ik��ntyv�n rockt�hden, sanotaan nyt vaikkapa sitten kypsynyt n�k�kulma.

T�m� kypsyminen taasen on saanut aikaan bipolaarisen ilmi�n. T�ss� katsontakannassa ehdottomasti positiiviseen p��h�n kuuluu se, ett� Tramp uskaltautuu ulos post-glam-kehikostaan ja matkaa kohti juurevampaa, aikuismaisempaa ja ehk� monipuolisempaankin rock-ilmaisua. My�s sovituksellisella ja tuotannollisella puolella homma vied��n maaliin vankalla ammattitaidolla ja etenkin kitarasoundit on miksattu maukkaasti ja soitannollisellakin puolella tyylitaju on mukavasti hallinnassa.

Janan toisessa p��ss� ollaankin sitten siin� valitettavassa tilanteessa, ett� biisit eiv�t oikeasti jaksa puhutella. Toisinaan mieleen tulee kuin kulmahiottu versio D-A-D:st� � tuosta toisesta tanskakalaisesta southern rockiin kallellaan olevasta orkesterista. Useimmiten kuitenkin mielikuvat ajautuvat kohti Kanadan tosikkorockin ykk�snime�, Bryan Adamsia, eik� edes t�ss� oikein p��st� Adamsin onnistuneimpien hitityskoukkujen imuun. Parhaimmillaan Tramp on kuitenkin Distancen kaltaisissa, kevyesti Soul Asylum- ja R.E.M -henkisiss� tunnelmoinneissaan sek� toisaalta maalailevissa, varovaisesti progeltakin lainailevissa kappaleissaan, jota viimeisen� kuultava, The Soldier Never Started a War hieman kliseisess� valistavuudessaankin edustaa.

Levyll� on yksitoista kappaletta, joten ainakin parin viisun verran olisi tiivist�misen varaa l�ytynyt, levy kun paranee loppua l�hestytt�ess�. My�s jonkinlainen uusi l�hestymiskulma rumputy�skentelyyn olisi voinut tuoda kappaleisiin niiden kaipaamaa lis�v�ri�. Nyt kuulostaa silt�, ett� rumpali l�hinn� hoitaa sovitut hommansa ja t�m� osaltaan iskee onnistuneimpiinkin vetoihin tylsyyden leiman. T�m� on s��li, sill� halutessaan t�ll� kokoonpanolla voisi olla enemm�nkin annettavaa. Nykyisess� muodossaan levyll� on kuitenkin valitettava vaara pompata ulos soittimen sisuksista heti kohta puoliv�lin paremmalle puoliskolle p��sty��n.