The Zombies: Breathe Out, Breathe In

Red House

The Zombies kuuluu nykyisin niihin yhtyeisiin, joiden t�ytyy kertoa levyns� kannessa, ett� mukana todella on alkuper�isi� j�seni�. The Zombies featuring Colin Blunstone & Rod Argent kertoo yhtyeen tunteville, ett� mukana on ��ni sek� biisintekij�. Tietysti se v��r� biisintekij�, jonka takia nyky-Zombies on mahdollisimman hankalassa suunnassa suhteessa ainoaan todelliseen onnistumiseensa.

Vuonna 1961 perustettu yhtye oli melko tyypillinen aikakautensa tuote. Begin Here -debyytill� (1965) oli noin puolet omia ja puolet lainakappaleita, osin samoja r&b-standardeja, jotka l�ytyiv�t tuolloin joka toisen yhtyeen repertuaarista. The Zombies l�i biiseihin kuitenkin oman leimansa Blunstonen mieleenpainuvan kaihoisalla, jopa surullisella ��nell�, sek� Argentin kosketintaituruudella. Saumattomasti rockista jazziin seilannut soitto teki The Zombiesin musiikista yll�tyksellist� ja pirist�v�n vaihtelevaa.

Odessey and Oraclea (1968) pidet��n yhten� kaikkien aikojen albumeista, eik� psykedeelist� barokkipoppia liene juuri paremmin tehty. Yhtye oli jo ennen levyn valmistumista p��tt�nyt lopettaa v�henev�n suosion takia, joten albumi j�i alkuper�isen The Zombiesin ainoaksi t�ysin omaa materiaalia sis�lt�neeksi levyksi. Se rakentui Argentin ja basisti Chris Whiten kappaleista. Vaikka Argent vastasi monesta yhtyeen tunnetuimmasta biisist� (kuten esikoiselta l�ytyv�st� She's Not Therest�), oli Odessey ennen kaikkea Whiten paraati. T�m� oli helppo kuulla my�s my�hemmin, Blunstonen sooloilla ja Argentin itsens� mukaan nimetyn yhtyeen levyill�, joille White kirjoitti materiaalia.

Blunstonen soolot, etenkin One Year (1971), eiv�t liiemmin eronneet The Zombiesista. Argent-yhtyeen tuotokset soivat sen sijaan raskaammin, liikkuen jossain progressiivisen- ja hard rockin liepeill�. Ja tekev�t sen jotenkin tympe�sti, v�kisin � eiv�t lainkaan sellaisella vapaaotteella kuin The Zombies. Siksi onkin perin ik�v��, ett� White ei ole mukana 2000-luvun The Zombiesissa.

Tuore Breathe Out, Breathe In on yhtyeen kuudes studioalbumi, toinen t�ll� vuosituhannella. Kaikki kappaleet ovat Argentin k�sialaa, eik� ep�selv�ksi j��, mik� miehen soitin on. Aikuismaisen siloiteltua, kiiltoa nyanssien sijaan painottava tuotanto tuo mieleen Brian Wilsonin 90-luvun levyt. Wilsonin yhdist�� Argentiin ja Blunstoneen my�s se, ett� kaikkien tuoreimmat ty�t ovat vain sin�ns� taidokkaita imitaatioita tekij�iden menneisyydest�.

Tuttua on my�s tappavan hyv�t melodiat. Moni Breathe Out, Breathe Inin raidoista j�� mieleen sirklaamaan, my�s Blunstonen hieman ik��ntyneen, mutta tutun ��nen takia. Tyylillisesti levy on hajanainen: Any Other Way fiilistelee lattaristi, nimibiisi aiheuttaa kateutta Viking Linella, Shine On Sunshine on suoraa aurinkopoppia, Play It For Real kapakkapianoinen rockpala, Show Me The Way jazzhenkinen slovari jne.

Kaikista hyvist� puolistaan huolimatta Breathe Out, Breathe In on rasittavan ulkokultainen ja henget�n. Kivalta kuulostavien biisien pinnan alla ei ole oikein mit��n, mik� vakuuttaisi, ett� vain The Zombies olisi voinut tehd� t�m�n levyn. Siksi kai ne nimetkin oli laitettava kanteen, erottamaan levy edes jotenkin seuraavasta.