Mariska & Pahat sudet: Kukkurukuu

Warner

Mik�h�n siin� on, ett� juuri Mariskan levyarvioissa �ityy pohtimaan normaalia laajempia yhteiskunnallisia teemoja. Viimeksi tuli v�h�n feministiseenkin s�vyyn ihmetelty� maailman menoa, ja tuoreimman albumin promohaastatteluissa pisti silm��n asiayhteydest��n tuttuun tapaan irrotettu naistenlehden kansiotsikko: "Pojat antavat naiselle virtaa." Pid�n sit� t�ysin harmittomana sitaattina, mutta ent�p� jos sukupuoliroolit k��nt�isi yl�salaisin: �Jouni Hynynen: Tyt�t antavat miehelle virtaa.� Olenko ainut, joka ep�ilee ett� t�m�n j�lkeen vauvalehtien keskustelufoorumeilla olisi havaittavissa pieni k�vij�piikki? Jos �tasa-arvon� nimiss� t�hd�t��n todellakin siihen, ett� sukupuolten v�lill� ei n�hd� eroja, silloin my�s niiden historialliset, j�rki-tunne-per�iset ja kulttuuriset merkitykset olisi kiellett�v�. Sill� siit�h�n t�ss� on kyse: miehen suusta sama asia kuulostaa t�rke�mm�lt� tai irstaammalta kuin naisen suusta. Mariska saa sanoa vaihtavansa miest� kuin paitaa. Samu Haberkin saisi sanoa, muttei ehk� kannattaisi.

Miten t�m� kaikki liittyy t�h�n albumiin? No ainakin siten, ett� naispuoliset artistit kirjoittavat edelleen lauluja omille levyilleen l�hes sataprosenttisesti naisn�k�kulmasta. Miksik� se on huomionarvoista? No, vaikkapa siksi ett� he ovat selv� lahjakas enemmist� nykyp�iv�n artistikatraassa. Se mik� Maija Vilkkumaan uran alkutaipaleella oli virkist�v�� vaihtelua ja monipuolista erilaisuutta, on nyt status quo, vallitseva asiantila. Esimerkiksi Mariska, Chisu ja Paula Vesala ovat toki tehneet kappaleita my�s miesartisteille, mutta heid�n omasta tuotannostaan ei ainakaan �kkiselt��n tule mieleen miehen n�k�kulmasta kertovia � tai edes selke�sti sukupuolettomia lauluja.

Kukkurukuu ei ole poikkeus, ainakaan niiden laulujen osalta joissa on jotain sis�lt�� : on kostoretke� murhatun miehen puolesta (La muerte), vierailua ruumishuoneella rakkaan luona (Kalpeet) ja yksinkertaisuudessaan nerokasta sukupolvitarinaa (Ukon laulu). Toisaalta, t�ss� tapauksessa oletuskin l�htee pinnallisen konservatiivisesti siit�, ett� laulujen pariskunnat ovat matadori ja senorita eik� matadori ja matadori.

Poppoon debyytin parhaalle tasolle ei siis tekstipuolella yllet�, mutta vahvoja s�vellyksi� l�ytyy sit�kin enemm�n. Matkalla Manalaan, Liekki ja Kukkurukuu viev�t Mariskan entist� selvemmin pop-kent�lle. Yksitt�isten sovitusratkaisujen taustalla kummittelevat niin Muse, Queen kuin Duran Durankin. Albumin vahvinta antia edustava Sin� p�iv�n� kun s� l�hdet sis�lt�� niin tyylikk��n lopetuksen, ett� on vaikea kuvitella keikkasetille sopivampaa finaalia.

Kuolemaa, rakkautta ja rakkauden kuolemaa py�rittelev�ss� tematiikassa oikeastaan ainut hypp�ys polulta on lastenlaulu Kettu ja korppi (Hynysen Veri on vett� sakeampaa -sanahelin�st� kun ei saa mit��n otetta). Sit� seuraava, ter�v� loppukolmikko saa jopa harmittelemaan, ett� reilu puolituntinen Mariskan seurassa on ohi. Toivottomuuden partaalle johtaneista ensikuunteluista on kuljettu pitk� matka siihen my�nnytykseen, ett� Kukkurukuu on sittenkin parannus porukan debyyttiin.