Riitaoja: Mantereelle

Svart

Riitaojaa voi pit�� suomalaisena superkokoonpanona, sen verran paljon menestysb�ndej� ja uraa on yhtyeen j�senill�. Silti se ei miss��n nimess� ole mik��n rahastus- tai j��hdyttely-orkesteri vaan kovista nimist��n huolimatta enemm�n j�seni��n haastava osiensa summa kuin laimea t�htien temmellyskentt�. Biiseist� vastaavasta kolmikosta Antti H�m�l�inen ja Arttu Tolonen ovat soittaneet jo vuosien ajan yhdess� Black Audiossa, kun taas Teenage Kicksin, The Flaming Sideburnsin ja Jolly Jumpersin Arimatti Jutila sukeltaa ensi kertaa suomenkieliseen materiaaliin, pedal steeliin ja sikarilaatikkokitaraan. Viel� legendaarisempi soittaja on Sielun veljien ja monen muun b�ndin joukosta tuttu Affe Forsman. Rautaisen soittajak��rin ohella Riitaoja esittelee ensi kertaa kotimaan legendaariset laulu��net ja moniosaajat Janne Westerlundin ja Vukin esitt�m�ss� jonkun muun biisej�. Lopputulema on maukas.

Junnaava americana ei ole tyylilajina mik��n iso yll�tys, suomen kielen k�ytt� sen kanssa sen sijaan pieni sellainen. Kaavan hieno tapa yhdist�� jumittava hiippailu tummasti avaraan ja uneliaaseen kiireett�myyteen toimii erinomaisesti eik� harhapolkuja ole levylle asti p��stetty. Vaikka sek� Westerlundin ett� Vukin laulua kuunnellessa nousee niskakarvat pystyyn, on Riitaoja niit� yhtyeit� joiden homma toimisi my�s instrumentaalina. Toki musiikin haettu seesteisyys ja viipyilevyys tekee siit� siin� mieless� tunnelma-painotteista, ett� erityisten no nyt -hetkien luominen on haastavaa. Mantereelle ei niink��n "l�hde" vaan sukeltaa ihon alle ja keskittyy pit�m��n kuulijaa siell�. Kun alkuun on kerran p��sty niin levy� vaivaa pieni yll�tyksett�myys - kaava on upea ja sill� maalaillaan eritt�in hienosti mutta kaavaa itse��n ei kovin monessa kohtaa juuri haasteta ja ristiriitaa luomalla luoda siihen jotain aivan muuta. Toki mill�s haastat luopumatta avainasiana olevasta viipyilevyydest�? Ja tietenkin Riitaojan kaavaa itse��n voi jo pit�� jonain aivan muuna...

Toki paketista l�ytyy my�s pient� variaatiota ja s�vyj�. Raukea Kello kolmen raitiovaunu on haikeudessaan hieno rauhoitus, joka tunnelman painostavuuden suhteen on vastapainoa rupisesti mutta yht� lailla uneliaasti niskaa liikkumaan laittavalle nimibiisille. Vukin l�hes lausuen tulkitsema avausraita V�h�n matkaa viel� tarjoilee eteerisyydess��n levyn tarttuvinta koukutusta taakse j��v�ll� n�pp�ilyll��n, kaiullaan ja hallankuulaalla ilmeell��n. Hieno on my�s pelkistetysti n�pp�ilev�n Lusimaan -kappaleen raukea kaari. Siin� on ehk� yksi sellainen kaipaamani "erityinen hetki"...

Keskim��rin Westerlundin ��nen persoonallinen patina nostaa kuitenkin herran laulamat kappaleet laulun osalta etusijalle. L�hes Magyar Possen mieleen tuovasti tummasyinen Ilmiliekki osaa tuoda uhkaavan mollinsa vastapainoksi uskottavasti toimivaa kepeytt�. Westerlundin laululausunnassa on mukavan leppoisa v�re, vaikka ��ni itsess��n sopii niin hyvin pirullisempaan maisemaan. Laulullista tunnelatausta Westerlund ammentaa enemm�n Jutilan k�sialaa olevalla Hengit�n -kaikuilulla. Biisin raukea hymy ja rauhan tunne ihastuttaa.

Kuusikko seikkailee unisen mutta painostavan ja ajattoman tyylikk��n vaihtoehtokantribluesinsa parissa eritt�in hienolla otteella. Levyksi jolla ei oikeastaan tapahdu juurikaan Mantereelle tarjoaa melkoisen runsaasti maukkaita maisemia ja helkkarin hienon sykkeen. Vuoden parhaita tunnelmalevyj�.