DICK: DICK

Omakustanne

Itselleen sanalla sanoen mielenkiintoisen taiteilijanimen valinnut DICK on itsen�inen artisti Kouvolasta, jonka debyyttialbumi kantaa simppeli� nime�. Kyseinen nimi ei ole ehk� kaikkein toimivin, mutta eih�n se nimi b�ndi�k��n pahenna, vai pahentaako?

No, lopetetaan saivartelu t�h�n ja keskityt��n asiaan, eli musiikkiin. DICK on py�r�ytt�nyt esikoiselleen tusinan perinteisi� kitara-rock raitoja, jotka soivat kovin brittil�isess� 70-luvun hengess�. Mukana on silti muutakin, eik� 90- ja 00-luvuilta perittyj� brittirockin maneereita voi olla huomaamatta. Ziggy-aikakauden kimalteleva David Bowie hakeekin t�ll� tanssilattialla kaverikseen poikkeuksellisen v�h�puheista Jarvis Cockeria. Tarkastellessani paremmin taustalla soittavaa b�ndi� huomaan, ett� seh�n on melkein kuin Peter Gabrielin aikainen Genesis, vaikka ryhm�n nuoteissa lukeekin jotain 90-luvun lopun Suedesta�

Levyn luonnosmaiset kappaleet kuulostavat hetkitt�in l�hes demoilta, mutta riisutussa ��nimaisemassa on my�s etunsa. Ensinn�kin DICKin vokalisointi saa n�in voimaa taakseen, sill� mies ei ole varsinaisesti mik��n perinteinen kultakurkku (onko muka Bowiekaan?) ja huomio keskittyy paremmin teksteihin. Lis�ksi rosoisuus saa Her Loven kaltaiset menopalat todella rutisemaan ja levyn magnum opus, The Dream pt.2, erottuu selke�mmin ymp�rist�st��n. Teknisesti vaatimaton julkaisu kasvaakin pala kerrallaan mielt� kutkuttavaksi kuvaksi, joka j�tt�� sopivasti pienen n�l�n.