Teija Niku: Memento

Omakustanne

Enp� muista �kkiselt��n, koska viimeksi olisin kuunnellut albumia, jossa harmonikka olisi ollut n�in m��r��v�ss� asemassa. Allekirjoittaneen sielunmaisema kaikessa karuudessaan, kun t�yttyy useimmiten s�hk�kitaran ja syntetisaattoreiden ��nist�. Toisinaan on kuitenkin virkist�v�� astua reilusti ulos omalta mukavuusvy�hykkeelt��n ja oikeasti kuunnella jotain uutta, vaikkapa jotain Mementon kaltaista levy�.

Eik� t�m� ole lainkaan hullumpaa, sill� Teija Niku saa allekirjoittaneen viihtym��n toisella albumillaan, joka seilaa vapaana ja rajattomana jossain folkin, kansanmusiikin, progen ja ehk� v�h�n jazzinkin ulapalla. ��ness� on siis harmonikka, tuo sielunviholliseen usein yhdistett�v� soitin, mutta pahuus ja synkkyys ovat t�ll� kiekolla kaukana horisontin tuolla puolen. Niku on s�velt�nyt ja sovittanut seitsem�n omaa kappalettaan, sek� pari trad. lainaa, rakentaen somista paloista ja pienist� ��nist� summaansa suuremman kokonaisuuden.

Instrumentaaleista Flypolska ja Suvivirsi osuvat melankolisempaan laitaan, tai ainakin itse aistin kappaleessa el�m�n kiertokulun kaihoa. Kaikki alkaa ja kaikki p��ttyy, mandoliinin ja banjon hiljaa helkkyess�, torvien t�ytt�ess� rakosia ja kaiken piirtyess� kuin jokin Kaurism�en mustavalkoinen, surumielinen kohtaus. Lainoista Yksi ruusu on mielenkiintoisesti k��nnetty kuin nurin, mutta Tapio Rautavaaran tunnetuksi tekem� Humma j�� avoimeksi kysymykseksi � miksi t�m� kappale? Mihin j�i se tuore kulma, vai merkitseek� biisi vain enemm�n tulkitsijalleen?

Niku ja yksitoista muuta muusikkoa ovat luoneet yhdess� kauniin albumin, jolle kannattaa suoda riitt�v�sti rauhallista kuunteluaikaa.