The Menzingers: Hello Exile

Epitaph

Pennsylvanian Scrantonista kotoisin oleva The Menzingers jatkaa vuodesta ja albumista toiseen muuttumattomalla kokoonpanolla. Miltei t�ysin muuttumaton on my�s ryhm�n melodinen punk rock, joka kuulostaa niin amerikkalaiselta, ettei moisen voisi uskoa edes mahdollista. Toisaalta: Scrantonin lempinimi on The All America City, joten ehk�p� ymp�rist�ll� on vaikutusta, ken tiet��.

Niin tai n�in, Hello Exile on The Menzingersin kuudes pitk�soitto ja jo nelj�s suojatteihinsa tyytyv�isen Epitaphin leiviss�. Vuosien saatossa rankimmat ja rosoisimmat punkin lohkareet ovat hioutuneet ja siirt�neet yhtyett� l�hemm�s valtavirran jenkkirokkia, mutta teksteiss� b�ndi jatkaa edelleen punkille ominaisesti kipukohtien l�pi k�ymist� � ja niit�h�n on t�m�n p�iv�n Amerikassa kenties enemm�n kuin koskaan aiemmin.

Kivusta ja murheesta puhuttaessa Last to Know lienee yksi eriskummallisimmista teksteist�, joihin olen pitk��n aikaan t�rm�nnyt. Julmuuksien ja verenvuodatuksen kierrett� kiroava kappale tuntuu kumpuavan yli aikakausien, kansallisuusrajojen, uskontojen ja ismien toteamaan kaiken kauhistuttavaa v�ist�m�tt�myytt�. Eik� nimibiisi Hello Exilek��n j�� juuri lyhyeksi verrattaessa sit� vaikka moderniin runouteen. Ter�v�mpien tekstien lis�ksi huomiota her�tt�v�t rahdun hitaammat ja melodioitaan hellemmin kohtelevat s�vellykset, kappaleiden keskimitan painuessa l�hemm�s nelj�� minuuttia.

Onko The Menzinges siis aikuistumassa � ja jos on, niin onko siit� varsinaisesti mit��n haittaa? Punk rockin saralla s��nt�j� ei pit�isi ensinn�k��n olla, ja huomaan ainakin itse viihtyv�ni Hello Exilen parissa ongelmitta. Parasta The Menzigersi� t�h�n menness�.