Jarmo Huhta: Midair

Midira Records

Midair on sanalla sanoen kummallinen levy, jonka lavea ja elinvoimainen juuristo levi�� syv�lle ambientin, elektronisten ��nimaisemien, orgaanisella tavalla vapaan jazzin, elokuvamusiikin sek� kokeellisen ��nitaiteen rikkaisiin multiin. Huhta on julkaissut aiemmin materiaalia Twile-otsikon alla, mutta siirtyess��n k�ytt�m��n omaa nime��n mies on selv�sti ottanut harppauksen eteenp�in niin artistina kuin ��nitaitelijana.

Koen suorastaan kiusalliseksi tilanteen, jossa joudun kuvaamaan musiikkia elokuvamaiseksi ja David Lynchin varhaisiin t�ihin sopivaksi, mutta mink�s teet: surumielinen Underland on t�ydellist� taustaa Henryn vaellukselle. Counter-Voodoon loitsu voitaisiin vallan mainiosti kuulla Mary X:n keitti�ss�, tai ruokailuhuoneessa, Worker Antsin kuumeisen ja unenomaisen poreilun kuuluessa kenties naapurihuoneesta tai k�yt�v�n toiselta puolen. Eraserhead on kuvapuolen klassikko, mutta l�ytyy Midairista muitakin huoneita, tiloja ja jopa katuja.

Reptalian Pattern siirt�� mielikuvitukseni valkokankaan virran l�hemm�s mestari Tarkovskia, kun surumieliset piano ja viulu risteilev�t minimalistisen kuvion yll�, rakentaen sen miltei t�ysin omin vedoin. Elektroniikka kolisee, mutta et��ll� ja rauhoitettuna, vaikka verkkainen rytmi napsuukin pinnassa. Aika ja tila ovat vain n�iss� rakennelmissa sellaisia, ett� normaaleiksi mielt�m�mme s��nn�t eiv�t en�� p�de. Samoissa sf��reiss� leijuu mielest�ni haitarin pitkist� vedoista ja yll�tt�vist� vokaalinkaltaisista voimaa purteensa uuttava Tulit ulos suden syd�mest�.

Tunnelmat ovat toistuvasti tummia, toisinaan suorastaan synkki�, mutta kaunis surumielisyys nostaa my�s p��t��n muistuttaen niist� toisista paikoista, jonne voi my�s l�yt�� tiens� ��niporttien kautta. Midair ei selittele itse��n, eik� ojenna k�tt��n h�mment�ess��n kuulijansa. Se on ehdoton, vaikeatulkintainen ja t�ysin oma itsens�. Upeaa.