T�l�l�b: T�l�l�b

Eclipse

T�l�l�b ja Elifantree julkaisivat 10-luvun lopulla kiehtovan yhteisalbumin Blood Moon, jolla kokeellisen nykytaidemusiikin tekij�t irrottelivat vailla suurempia filttereit�. Jatkoa onkin saatu sitten T�l�l�bin taholta odottaa, mutta nyt on koittanut viimein ihka oikean debyyttipitk�soiton aika.

Kvartetin itsens� mukaan nimetty albumi pit�� sis�ll��n yhdeks�n osaa, jotka on vain nimetty ja eroteltu toisistaan roomalaisin numeroin. T�m� tietysti korostaa kokonaisuuden teosmaisuutta ja eheytt�, mutta jostainhan on l�hdett�v� purkamaan ��nten kummaa kollaasia. Toisinaan numeroiden vaihtumista ei tahdo edes huomata, toisinaan siirtym� on ilmeinen, mutta kaikkea yhdist�� suuren kuvan hidas hahmottuminen.

V leikittelee matalilla t�r�hdyksill� ja puhaltimien ��nill�, liek� mukana krediiteiss� listattu japanilainen shakuhachi, sek� kotoisammat oboe ja fagotti yht� aikaa, mutta yht� kaikki vaikutus on vahva. Aivan kuin y�n pimeimpien taitosten sis��n olisi kudottu ��nisommitelmia, joiden lynchmaisessa uhkaavuudessa on samaan aikaan disneym�ist� toiveikkuutta jonkin Fantasian hengess�. Ymm�rr�n kuvaukseni kumman ristiriidan, mutta kontrasteista ja erilaisista j�nnitteist� koko levy tuntuu enemm�n ja v�hemm�n koostuvan.

Instrumentaalisen ��nitaiteen elokuvamaisuus on tietysti kiinni siit�, mink�laisia elokuvia on sattunut n�kem��n ja mink�laisiin ��niraitoihin on sit� kautta tutustunut. Elektroniikkaa vahvasti puhaltimiin yhdistelev� nelikko onkin tavallaan vapauttanut itsens� kaikista rajoista, jolloin VIII saa humista ja s�rist� kuin avaruudessa nukkuva Nostromo, tai fantasiatarinoiden luolissaan kuhisevat peikot. �rsykkeiden signaalit toimivat taatusti jokaisen kohdalla uniikisti, etenkin kun T�l�l�b j�tt�� niin kovin paljon tiloista viel� tahallaan t�ytt�m�tt�. Ratkaisu on ehdoton, ehk� jopa tarpeettomankin kova.

Toisaalta ilmavuus sek� eteerisyys ovat toisinaan positiivisempia tekij�it�, sill� juuri puuttuvat palaset, vain h�din tuskin sisustetut huoneet ja tilat, nostavat kuulijan ohjaajan tuolille. Hiljaisuus on alati l�sn�, vaimeus ja soundin kotoisa h�m�ryys rikkoutuu puhaltimien toisinaan leikkisill�kin nuoteilla, mutta kaiken seesteisyys nostaa albumin nimenomaan kokonaisuutena jonnekin normaaliuden tuolle puolen. T�l�l�b ei tee kompromisseja, joten t�m� on aika lailla �joko tai� levy.