Alun loppu: Lauluja kuolemasta

Inverse Records

Kun yhtye nimelt��n Alun loppu julkaisee debyyttialbuminsa otsikoltaan Lauluja kuolemasta, on synkkyystakuu taattu. Yhtye sai alkunsa, kun joulukuussa 2021 muusikko Juho Kautto menehtyi �killiseen sairaskohtaukseen. Kautto oli hahmotellut jo pidemp��n yhdess� yst�v�ns� Esko Tikkalan kanssa musiikillisia kuvioita, mutta kummankin muut b�ndikiireet pitiv�t projektin sivuprojektina. Kuoleman astuessa kuvaan mukaan, oli kaksikolla nippu biisej� ty�n alla ja nuo kappaleet kuullaan nyt. T�m� on testamentti, kunnianosoitus ja tilinp��t�s.

Tummaa rockia, tummaa metallia ja etenkin n�iden kahden raskasta sekoitusta, siit� on mustanpuhuvat kappaleet taottu kasaan. Alkuvuodesta julkaistu Hyv� p�iv� kuolla -sinkku on sittemmin saanut seuraa kahdesta muustakin sinkusta. Kuolonkello kolisee komeasti ja Alun loppu -kappale l�htee keulimaan suorastaan r�ssill� otteella, ja vastaavia kiskaisuja olisi suonut pitk�soitolle enemm�nkin. T�m� on n�et pitk�soitto sanan varsinaisessa merkityksess�. Viisitoista raitaa, ja reilusti p��lle 71 minuutin mitta ovat sellaisia numeroita, ettei niihin usein en�� nyky��n t�rm��. Pitk� on my�s matka kuulijalle, kun kivireki� vedet��n per�ss� ja lyriikoissa mustan kaveriksi tarjotaan viel�kin mustempaa.

Lauluja kuolemasta on raskas albumikokonaisuus, monellakin eri tasolla � tai oikeammin kaikilla tasoilla. Tekstit ovat t�ynn�ns� murhetta, surua ja kuolemaa. Surkeus on ihmisen osa, yksin�isyys odottaa meist� jokaista, kun emme osaa tehd� oikeastaan mit��n oikein. Ken syytti Rautiaista tarpeettomasta synkkyydest� ei tiennyt mist��n mit��n � t�m� on n�et totaalista murhetta, jota edes nopeammat kappalerakenteet eiv�t onnistu kampeamaan irti melankolian soista. Yksin ja iskev�sti m�tkiv� Syntym�t�n voisivat olla todellisia energiapommeja, mutta ei t�n��n, eik� t�ll� albumilla.

Synkkyys on voimaa ja vahvuutta, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti, mink� jo isois� Black Sabbath osoitti ensimm�isill� levyill��n. Varjo tarvitsee valon ollakseen varjo, muuten on kyse silkasta pimeydest�, jossa on haastavaa vaikkakaan ei mahdotonta operoida. Type O Negative ymm�rsi sekoittaa viesteihins� mustaa huumoria ja My Dying Bride �lysi nojata �lyllisemp��n, kirjallisempaan ja historiallisempaan suuntaan. Pienikin tuikahdus valoa voi joskus muuttaa kaiken. Lauluja kuolemasta on vain lauluja kuolemasta, kaiken lopusta ja lohduttomuudesta.

Ymm�rr�n historian painon ja n�en t�ss� omanlaisensa puhtauden, mutta ei vain tahdo jaksaa n�in massiivista monoliittia. Enp� toisaalta ole koskaan ymm�rt�nyt Kahdeksan surmanluotia -elokuvan kulttiasemaa. Mit� ihmeellist� siin� oli, olen usein pohtinut, mutta se sama lienee Alun loppu -orkesterin polttoainetta.