Dharma Guns: Ex-Generation Superstars

Rockhopper Music

Sukupolvien väliset kuilut ovat ikuinen voimavara/riesa, joista syntyvää kitkaa on hyödynnetty musiikin saralla jo vuosisatoja, luultavasti aina aikojen alusta asti. Yhden luola-asukin biitti on ollut toiselle liikaa, luuttua ja lyyraa on myöhemmin soitettu toistuvasti ’oikein’ ja ’väärin’. Tuota taustaa vasten Ex-Generation Superstars on oiva otsikko, kun tuore helsinkiläinen bändi takoo punkahtavaa, rämisevää, toisinaan glamahtavaakin ja ehdottoman menevää action rockia. Eivätkä melskaajat ole mitään untuvikkoja, vaan tahkoa on kierretty jo toisenkin kerran.

Ex-Generation Superstars ehti itse asiassa ilmestyä jo viime vuoden lopulla, mutta fyysinen kappale kopsahti Desibeli.netin fyysiseen postilaatikkoon vasta jokin aika sitten, vieläpä vinyylinä, mistä syvä kumarrus ryhmän suuntaan. Rock ei rajoja tunnusta, aikarajoista nyt puhumattakaan, joten päätin pistää levyn pyörimään – ja tässä sitä nyt ollaan. Saatekirjeessä mainitaan mm. MC5, Iggy & The Stooges, eikä tähtäintä pidetä alhaalla, kun lopputulemaa kuvataan yhdistelmäksi Jack Kerouacin Dharmapummit (1958) kirjaa ja Appetite for Destructionin aikaista Guns N’Rosesia. Puheet ovat kovat, vaan mitä kertovat teot?

Sinkkuketjun viime kesänä korkannut Life Choices lähtee melodisella köörilaululla tuetulla kertsillään keulimaan mukavasti, pienten Bad Religion -vibojen tunkiessa terävän LA-soundin kylkeen. Kitara on säröinen ja basso polkee pohjalla ahkerasti, mutta lähemmäs neljän minuutin mittaa kone ei jaksa vetää. Kakkossinkku Love Bug on samaten menneen kesän satoa, ja toisenlaisesta rakkaudesta kertova veto on klassista ränttätänttää hyvässä ja pahassa. Näitä autobiisejä on kuultu, eikä Love Bug pärjää sen ihmeemmin isoissa kisoissa.

Kaksi peruslyöntiä takana, mutta kolmas lyönti onkin sitten oikein kunnari. M.I.D.L.I.F.E. Crisis ravisteli lokakuussa puista lehdet ja supertarttuva kolmeminuuttinen osaa vääntää isoja ja pieniä koukkuja, eikä biisissä ole mitään ylimääräistä tai parannettavaa. Melodisuus on aseista terävin ja hieman samaa kaavaa toistaen levyltä löytyy myös muita osumia, jotka etenkin suuremman kokonaisuuden osina kasvavat ja kehittyvät.

Alkuvuodesta albumin kolme muuta kappaletta julkaistiin omana EP-levynä, jotka edustavat levyn eri puolia kattavasti. Etenkin alkujaan perusvedolta tuntunut Dead Horses osaa hivuttaa parilla pikkujekulla itseään lähemmäs ja lähemmäs sydämen talleja. Nopeaa melopunkkia myötäilevä Psychobabble kiitää myös äänennopeudella kohti kohdetta ja albumin lopulla moinen energiapaketti tuleekin tarpeeseen.

Pienjulkaisujen ulkopuolelta mainittakoon veikeästi puksuttava The Pulse Generator, jonka kertsi ampuu yhteen suuntaan ja väliosa runttaa ihan toista vaihdetta sisään. Terhakasti albumin avaava Far Out on myös selvä häkki, joka samalla julistaa homman juonen satunnaiselle kuulijalle. Kaikki sanottava osataan sanoa alle neljässä minuutissa, eikä täyttä kolmeakaan aina tarvita, kun tallaa osataan polkea.

Kaikki tuntuu lopulta kiteytyvän kysymykseen: mikä erottaa hyvän kitararock-levyn keskinkertaisesta? Ex-Generation Superstars ei ole kymmenen ykkösluokan biisin joukko, mutta yhdessä kappaleet osaavat jo kasvaa osiaan suuremmaksi summaksi. Kitaravetoisuus on voimavara, jonka rinnalla koskettimillekin löytyy sopivasti sijaa ja vokaalivoimassa Dharma Guns hallitsee jo nyt. Jään innolla odottamaan mahdollista jatkoa, koska tässä on jo askelmerkit kohdillaan ja rima hilautuu vain ylemmäs.