Päivi Hirvonen: Maa palaa

Nordic Notes

Laulaja, viulisti ja jouhikonsoittaja Päivi Hirvonen, joka on myös osa oivaa Okra Playground -elektrofolk-yhtyettä, julkaisee kolmannen sooloalbuminsa. Hirvosen tapa hämmentää kansanmusiikin pataa ennakkoluulottomasti ei sulje ovea elektronisilta voimilta, mutta Maa palaa -albumin tärkeimmät instrumentit ovat silti kiistatta jouhikko sekä viulu. Niistä uutetaan voimaa, ne saavat vastata Hirvosen polveilevaan vokalisointiin, ja jousten kautta rakentuvat kaikki merkittävät elementit.

Vajaa vuosi sitten ilmestynyt albumin ensimmäinen sinkku, Humala, kihahtaa välittömästi nousuun ja varoittaa humalan moninaisista kiroista. Eikä tässä välttämättä humalluta vain lasisesta laulukirjasta, vaan koko albumi tuntuu varoittavan ihmisistä myös omista voimistaan humaltumisesta. Kohtelemme maailmaa kuten haluamme, eikä se ole lainkaan hyvä asia – ei ihmiselle, eikä etenkään hänen asuttamalleen maailmalle, joka jaetaan niin kovin monen muunkin kanssa.

Kolmannella levyllään Hirvonen kuvaa uhkia niin yksilön kuin koko maailmankin mittakaavassa, mutta silti kappaleet ovat intiimejä, äänivallit pidetään ymmärrettävinä ja kaiken keskelle nousee monesti vain yksi ääni tai soitin. Maa palaa kirjaimellisesti jalkojemme alla, kun revimme kaiken irti ainoasta kodistamme, kuten Metsän tyttö -sinkku väkevin kuvauksin julistaa. Kappaleen kertoja vaeltaa ihmisen tuhomassa maassa, joka muistuttaa viimeisten aikojen helvetillisistä näyistä. Sävellys on voimakas, sanat kovia ja silti itse tuomion julistaminen jätetään kuulijalle, ihmiselle itselleen.

Levyä edeltäneistä sinkuista viimeisin, eli henkilökohtaisempi Älä tuu, ojentaa varovasti kättä toista ihmistä kohtaan. Vaikka tekstissä otetaan pientä etäisyyttä, niin samaan aikaan toisen voima ja valta sydämeen tunnustetaan sekä korotetaan. Rakkaus kun on myös yksi maailmaa pyörittävistä voimista, jonka edessä tahdomme unohtaa järjen ja sen sellaiset turhuudet. Pehmeämpi aihe saa pehmeämmän ja melodisemman muodon, isoa herkkyyttä heijastavan kappaleen ollessa jopa kauniin. Samalla levy saa yhden tärkeän suunnan lisää, kaiken tummuuden ja tuimuuden seurassa.

Hirvonen on myös musiikkinsa kautta kahden maailman välissä, kansanmusiikin ja tulevaa ennustavien äänten sekoittuessa. Surumielisempi Eksyneelle rakentuu kääntelehtivään melodiaan, jonka ikiaikaisuus on kaikessa yksinkertaisuudessaan upeaa. Aikakaudet sulautuvat yhdeksi ja yksi hajoaa moneksi, kun jousien taakse ilmestyy varoittamatta elektronisia myrskypilviä. Kaiken kruunaa sanaton laulu, jonka kukin voi tulkita kuten haluaa.

Maa palaa -albumi on kannanotto maailman tilaan ja siihen, kuinka aika on käymässä vähiin. Kokeellisempaa ja tässä tapauksessa tanssittavampaa laitaa edustava Maa palaa pistää virsulla komeasti, mutta senkin tunnelma on tumma, osin jopa uhkaava, vaan heti perään soiva Rukous ei sulje tietä toivolta. Taivas on synkkä ja aika vähissä, mutta mikään ei ole vielä lopullisesti ohitse. Hirvonen kertoo tuhosta, mutta myös toivosta ja mahdollisuuksista.