Julkaistu: 07.05.2025
Arvostelija: Mika Roth
Humu Records
Proto-Torvinen on joensuulainen artisti, joka on aiemmin esiintynyt Desibeli.netin sivuilla useampaankin otteeseen (proto) Torvinen -nimellä. Verkon puolella nimestä löytyy versioita lisää paikan mukaan, mutta eihän nimi miestä jne. Reilun kolmen vuoden takainen ”adult oriented goth” -rokkia edustanut Toine isi tuli männä talvena vastaan, kun taas ihmettelin Torvisen kykyä soundata samaan aikaan Lou Reediltä ja Sigue Sigue Sputnikilta – mikä on kirjoissani edelleen positiivinen asia.
Maailma muuttuu, samoin Proto-Torvinen, muutenkin kuin otsikoltaan. Artistin soundimaailma on hieman erilainen, kuinkas muutenkaan, mutta tutunomaiset terve vinous ja arvaamattomuus ovat edelleen kuvassa mukana. Eikä ns. vaikeus ja konstikkuus ole edelleenkään päälle liimattua kikkailua, vaan mielestäni osa olennaista.
Rokki soi, teksteissä veivataan ihan muuta kuin perusrakkausromskuroinaa ja jos ruma sana pitää sanoa, niin se sanotaan perustellusti. Toisaalta kuulijalle annetaan kunnon nivaska avaimia ja ovia, joista voi lähteä rakentelemaan omia kulkureittejä. Esimerkiksi menevän tarttuva Löysin avaruuden sisältäin on monitulkintainen tapau. Tulkinnanvaraa sen sijaan ei jätä biisin tartuntavoima, tai heti perään räsähtävän Aku Ankka -hetki -vedon postpunkmainen iskevyys. Proto-Torvinen osaa jauhaa peruspalikoista rakennettua rokkia eri painotuksin, mutta silti suorin, selkein ja vastaansanomattomin linjauksin. Ainakin silloin kun häntä moinen kiinnostaa, mihin on tietysti olemassa myös poikkeuksia.
Eikä muodon tarvitse välttämättä raapia kaikkea rikki. Tätäkö rakkaus on? tarraa hitikkään ja hitusen hard rockilta soundaavan poprockin liepeeseen, poplarin lepattaessa kasarin tuulikoneiden voimin. Maailmanloppurock on ehkä hätähuuto maailmamme puolesta, mutta kun rakenteita purkaa, niin muotohan on huiman monitahoinen. Soitinta ja raitaa on vaikka kuinka, eikä lopputulema soundaa silti millään tasolla pakotetulta tai ylitäydeltä.
Entä sitten ankkuriraita Prinsessarock? Yksisarvisten vapauttaja voi ja saa hallita haavemaailmaansa. Se on rakkauden satelliittien suojaama paratiisi, jossa tosi ja kuviteltu ovat yhtä vahvoja kulisseja. Samalle levylle mahtuva Itsesyytösrock on kuin vastavoimien rakentama musta peili, josta voi katsoa toiseen haavemaailmaan. Raidat voi nähdä vastakkaisina osasina, mutta miten vastavoimat muistuttavatkaan lopulta toisiaan. Saatan taas ylitulkinta asioita, vaan mitä sitten? Ei kaikki aukea aina, eikä pidäkään, mutta levyn parissa viihdyn silti.
Joensuulainen artisti, jonka käsissä rock jalostuu, muuntuu ja muokkaantuu moniin muotoihin.
Linkit:
prototorvinen.bandcamp.com
instagram.com/proto_torvinen
facebook.com/prototorvinen
(proto) Torvinen Desibeli.netissä
(Päivitetty 7.5.2025)