Miki Berenyi Trio: Tripla

Bella Union

Lontoolainen Miki Berenyi Trio julkaisi Tripla-albuminsa jo huhtikuun alussa, mutta fyysinen kopio pitkäsoitosta saapui Desibeli.netin toimitukseen vasta paljon myöhemmin. Onneksi satuin pistämään kiekon kokeilumielellä koneeseen, ja mielestäni hivenen harhaanjohtavan kansikuvan takaa paljastui rikkaan ysäristä kitarapoprockia soittava bändi, jonka temppusäkistä löytyy useampikin juonenpätkä.

Yhtyeen keulilla on vokalisti/kitaristi Miki Berenyi, mutta esikoisalbuminsa julkaissut bändi ei ole suinkaan karu yksinvalta, vaan kaikki materiaali on tuotannon tavoin merkitty koko trion nimiin. Kitaristi KJ ”Moose” McKillop ja rumpali Oliver Cherer muodostavat yhdessä Berenyin kanssa tuotteliaan kolmikannan, jonka musiikkia on vaikea haarukoida vain muutamalla valitulla termillä. Indierockin, kitarapoprockin, shoegazen ja jopa dreampopin aineksia lentelee sekaisin, mutta ainesten sekoitussuhteet ja määrät vaihtelevat raitakohtaisesti ja melodisuus kääntyy useammaksi ainekseksi siinä sivussa.

Sinkkujen ulkopuolelta singahtava Hurricane saa vetäistyä parhaimmat tanssiliikkeet, kun taas yhtyeen debyyttisinkku Vertigo on yllättävänkin rauhaisa soutelu. Jonnekin ääripäiden väliin ja lähemmäs tanssilattiaa sujahtaa puolestaan Big I Am, jonka syvät bassoäänet saivat esineet kammiossa resonoimaan isommilla äänenpaineilla. Luulinpa useaan otteeseen puhelimenkin tärisevän jonkin ilmoituksen/soiton johdosta, mutta MB3 se vain kaiuttimista melskasi tärinöitä luoden.

Triplan teksteissä pohditaan usein nykymaailman menoa, sekä sitä harmillista faktaa, että kovinkaan moni asia ei ole muuttunut ajan virratessa – ainakaan parempaan suuntaan. 8th Deadly Sin ja A Different Girl ovat mm. niitä tekstejä, joissa sanat ovat monitulkintaisia ja Big I Am -sinkun tapaan yksi voi tarkoittaa joskus kahta tai kolmea. Berenyi ei kuitenkaan anna happamuuden syödä äänimaisemaa ja pehmeän utuinen laulutyyli yhdessä melankoliaan taipuvaisen musiikin kanssa luo uniikin yhdistelmän.

Tripla on selvästi 90-luvun musiikista vaikuttunut albumi, jonka särinät, synamatot, draaman kaaret ja värikkyys toistavat kyseistä aikakautta. Jopa soundit on hiottu niin ysäriksi, ettei MB3 eroa ’aidosta asiasta’ oikeastaan mitenkään. Muoto on merkityksellinen, vaan vielä merkittävämpää on se, että kaikki kappaleet toimivat jo vähintäänkin osittain omillaan ja Tripla on esikoiskiekoksi melkoinen taidonnäyte. Lisää kaivataan persoonallisuutta ja ns. kaavojen rikkomista, koska ysäriä on versioitu jo aika pitkään sekä antaumuksella.