Phantomy: From The Void

Inverse

Iisalmelainen hard rock -kone Phantomy syntyi vuosikymmenen alussa, kun yhteiset ajatukset menevän heavy metalin, hard rockin ja rock’n’rollin yhdistämisestä kohtasivat. Debyyttialbumia ei tarvitse paria kertaa enempää pyöräyttää, kun rakkaus kasaria kohtaan on jo käynyt kristallinkirkkaaksi. Vaan onko tuo uhka, mahdollisuus, vai peräti supervoima?

Hitaasti käynnistyvä albumi saa rusautettua rokettirakettivaihteensa silmään, kun toisena soiva High Octane -sinkku pääsee ensi kertaa väläyttämään bändin supervoimia oikein kunnolla. Nopeus on kiistatta kohdillaan, melodisuus ja kasarimetallinen rankkuus terästävät kitararockia, eikä melodiakulun koukkua ainakaan piilotella. Rapean kuiva soundimaisema jakaa hieman tuntoja, eikä kaiun lisäys vokaaleihin ainakaan lähennä soundia, mutta ehkei moinen ole nyt olennaista.

Samaa palloa hieman toisenlaisella kierteellä pelaava The Freezing Moon ujuttaa itseään eeppisempään äänimaisemaan, vaan nytkään yhtye ei päästä irti tunnusomaisesta soundistaan. Tässä on paljon Dokkenia, mutta myös jotain muuta. Jotain vaikeammin tunnistettavaa. Bändillä tuntuisi olevan sisällään enemmänkin ääniä, joista vain osalle annetaan nyt mahdollisuuksia karmien ja raamien osuessa alati kyynärpäihin. Monella raidalla kulkee alkuperäinen bluesrock ihan pinnan alla, mutta pinnan alle se myös tällä erää jää.

Albumin jälkimmäisen puolen vahvempaa vaihetta jatkaa ennakkoluulottomasti eteenpäin nojaava Christine, jossa ei alkuun tunnu olevan muuta kuin ankaraa yhden puolen painoa ja puserrusta. Lähemmäs viisi minuuttia paljastavat kuitenkin bändistä yllättäviä puolia – sovitustakin on kaiken kaikukakun alla pohdittu, ja kitarasoolo on palanen kohdillaan. Kakkossinkku Wild Jungle Woman lyö taas ykkösvaihteen silmään, ja menettää samalla parhaimman teräpuolensa, kun oman soundinsa uhriksi kääntyvä yhtye yrittää pakottaa läpi ties kuinka monetta biisiä täsmälleen samasta putkesta.

From The Void on parhaimmillaan ansiokasta kasarihardrokkailua ja melodisen metallin historian valaisua omasta kulmastaan. Väittäisin kuitenkin, että näistä biiseistä olisi saanut toimivamman albumikokonaisuuden, jos ryhmä ottaisi hieman rennommin ja sallisi tyylikirjonsa hieman laventua.