Kalabaliikki: Leijonan kääntöpiiri

Alakulttuuritalo

Kalabaliikki on helsinkiläinen retrofuturistinen rytmimusiikkiyhtye, jonka albumi on kuuleman mukaan äänitetty Helsingin yliopiston musiikintutkimuslaboratoriossa. Albumin äänityksestä, miksauksesta ja masteroinnista on vastannut musiikkitieteen tohtori ja yliopistonlehtori Mikko Ojanen, joten puitteet onnistumiselle ovat ainakin akateemisessa mielessä kohdillaan. Vaan mistä tässä on kyse, mitä yhtyeen etnoinen fuusioprogeilu lopulta luo ja antaa?

Kesäkuumilla olen altistanut lähipiiriäni armotta Leijonan kääntöpiiri -albumin äänille, eikä palaute ole suinkaan ollut aina yksiäänistä. Uskallan kuitenkin tulkita sen pääosin positiiviseksi ja rakentavaksi, jos nyt soraääniäkin on toki sekaan mahtunut.

Itä on ystävä ja musiikin vapaa rajattomuus mahdollisuus, jota myös hyödynnetään ihailtavalla palolla Leijonan kääntöpiiri -levyllä. Albumin avaava ykkössinkku Seitan Express pelaa retroisilla funk-soundeillaan välitöntä 70-lukua korttia, mutta valtti on valttia ja syntetisaattoreiden säksätykset ovat ainutlaatuista konfettisadetta. Mitään uutta tai vallankumouksellista rakenteissa ei periaatteessa ole, mutta ajattoman musiikkijuhlan kyky häivyttää aikakausien väliset muurit tulee huomioida.

Hilpeys, elinvoimaisuus ja positiivisuus ovat pääasiallisia voimia, jotka hallitsevat albumilla ja sulkevat kuulijan hellään syleilyynsä. Instrumentaalialbumin seassa on kuitenkin tummempiakin sävyjä ja kun Kuoleman meren yllä kaartelee aikansa matalammalla, voi harmaat sadepilvet aistia harmaalla taivaalla. Välittömästi edellisen perään soiva Sevastopouloksen susi jatkaa rauhallisempaa ja varjoisampaa vaihetta levyllä, mutta samalla biisikaksikko jakaa pitkäsoiton luontevasti kahteen eri puoleen.

Arvioitavaksi ei saatu kuin kylmiä tiedostoja, mutta jos formaattina olisi vinyylilevy tai C-kasetti, toimisi A-puolen keskiönä hilpeästi veivaava Aurinkomatkalapset. Kalabaliikki osaa ja uskaltaa antaa positiivisen lapsimaisuuden puskea pintaan kun siitä on hyötyä ja kontrasti heti perään soulfunkahtavan Spectre 3000 -raidan kanssa on alleviivaavan terävä.

B-puolen ankkuri ja kakkossinkku Janitsaari Jokeri on täydellinen loppusäväyttäjä, mutta sitä ennen progerockin sivukierrettä saadaan Katatonista kiskontaa -herkusta. Halki aavikon keikkuva Lazer Karavan ei vaikuta myöskään aluksi kulkevan mihinkään, kunnes itse matka osoittautuu kaiken ytimeksi. Akustiset soittimet kutovat yhdessä sähköisten osien kanssa kasaan jotain summaansa suurempaa, jokaisen äänen ja soundin ollessa kohdillaan. Kuinka yksinkertaisen nerokasta äänialkemia toisinaan onkaan.

Leijonan kääntöpiiri on toisaalta yhden basaarin sisälle mahtuva äänimatka, jonka tiivis teemamaisuus voi ahdistaa joitain. Samaan aikaan albumi kuitenkin uutterasti avaa bassolinjoineen ja perkussiokudoksineen niin kovin, kovin monia mahdollisuuksia tulevia seikkailuja silmällä pitäen. Leijonan kääntöpiiri on oiva aloitus, joka suorastaa huutaa itselleen jatkoa, seuraavia tasoja ja uusia, mahdollisesti jopa aiempaa kunnianhimoisia rakennelmia.

Toivottavasti Petri Lahtinen, Matti Pekonen, Santeri Kinnunen ja Janne Auvinen jatkavat Kalabaliikin tekemistä, sillä maailmassa on aina tilaa ennakkoluulottomille levyille.