Yungblud: Idols

Yungbludin neljännellä albumilla brittipopin voimakkaan ja raaemman laidan yksinäinen susi esittelee kunnianhimoisen teoksen, joka ammentaa omilta sankarioletetuiltaan. Enemmän on enemmän -linjan äänijännekannattajana tunnettu artisti kääntää ainakin hetkellisesti selkänsä tanssittavalle pop-punkille. Vaihdosta sisään tulevina pelaajina brittipop ja klassinen rock eivät ole se sujuvin yhdistelmä, mutta väläyttelevät huippupaikoissa lupaavasti.

Välillä uudet vaikutteet ovat vähän liiankin ilmeisiä: Zombiessa vihitään Radioheadin Creep ja Coldplayn Yellow, mutta siitä huolimatta - tai ehkä juuri siksi - lopputulos jättää toivomisen varaa. Seuraava sisään ja nyt ollaankin kunnioittamassa Placeboa. Sitten My Chemical Romancea. Mutta nämä, kuten myös Elton Johnin kulta-aikojen keltaisten tiilien tiellä kruisaileva Supermoon-päätösraita ovat jo eheämpiä. Ääripäässä mennään jopa niin sanottujen kenkiintuijottelijabändien valtakuntaan, mikä on voimakkaaseen ulospäin suuntautuneen ilmaisuun luottavalta taiteilijalta aikamoinen hyppy, vaikka mahtipontisuus tunnistettavasti kulkeekin mukana.

Mikään näistä ei silti oikein lunasta Hello Heaven, Hello -avausraidan progemaailman pilvilinnoissa annettuja lupauksia siitä, että ihan kaikki on tämän taiteilijan maailmassa mahdollista. Tämä on sääli, mutta albumilta välittyvä valtava, lähietäisyydeltä kuulijaa silmiin katsova intohimo ei yksinkertaisesti häivytä musiikkityylien ADHD-sekavuutta, joka puolestaan oikeasti täydellisessä rajattomuudessa ja paremmilla lauluilla olisi voinut kääntyä voimavaraksi. Yungblud pöyhii menneisyyden aarrearkkuja ja vaatekaappeja, mutta ei tunnu löytävän itselleen sopivaa asua valitsemiensa jalokivien kanssa: I wear too much makeup to see / You broke all the mirrors in me.

Kunnianhimoa on toki pakko arvostaa silloinkin, kun teatraalisuus puristaa osan kokonaisuudesta lähemmäs kitschiä. Upean ilkikurisen Yungbludin ääni on massiivinen ja oma silloinkin, kun suureelliset jousi- ja kuorosovitukset eivät sitä ole korostamassa. Parhaissa hetkissä myös vaikutteet taipuvat hänen tahtoonsa: Lovesick Lullabyssa Yungblud räppää ja groovaa Stone Rosesin ja Parklife-Blurin henkisessä ja musiikillisessa ilmapiirissä niin oivasti, että Idolsin aiheuttaman ristiriitaisuuden keskelläkin sitä odottaa, mihin tämä kaveri vielä pystyy.