Wet Leg: moisturizer

Domino

Englantilaisen Wet Legin itsensä mukaan nimetty debyyttialbumi löysi allekirjoittaneen muutaman kuukauden viiveellä vuonna 2022. Noista päivistä lähtien olen pitänyt rokkiryhmän tekemisiä silmällä, mutta jatkoa saatiin odottaa aina kuluvan vuoden huhtikuulle saakka. Tuolloin julkaistu catch these fists -sinkku näytti rokin terän säilyneen ja kesän kynnyksellä ilmestynyt CPR-sinkku olikin sitten jo täysosuma.

Alkujaan Rhean Teasdalen ja Hester Chambersin projektina käynnistynyt Wet Log korkkaa toisen pitkäsoittonsa nimenomaan CPR:n voimin ja supersvengaava veivaus on vain soittokertojen myötä voimaa lisää itselleen löytänyt korvamato. Periaatteessa Wet Leg ei tee mitään uutta tai ihmeellistä indiekitararockin saralla, mutta Teasdalen tunteita huokuva ilmaisu ja bändin melodisella tavalla noisehtava soundi purevat vain syvemmälle. Kasvaneet hartiat eivät tarkoita välttämättä suurempia äänivalleja, vaan etenkin sovituspuolella on otettu melkoisia edistysaskelia.

Toisella pitkäsoitollaan Wet Leg jatkaa osin siitä, mihin esikoisalbumillaan jäi. Tuo on kuitenkin vasta yksi puoli uuden levyn maailmasta. Duo-projektista oikeaksi bändiksi kasvanut ryhmä pitää sisällään nyt alusta saakka livebändissä olleen rumpali Henry Holmesin ja kitaristi Josh Mobarakin, sekä basisti Ellis Durandin. Durandin nimi mainitaan kuuden ja Mobarakin nimi viiden raidan krediiteissä, minkä lisäksi Holmes on saanut nimensä mukaan koko bändin kanssa tehtyyn Jennifer’s Body -vetoon. Tämä viittaa siihen, että demokratia toimii ja tulokset ovat kuultavissa niin vivahteikkaassa soitossa kuin rikkaammassa biisijoukossa.

Sinkut ovat tietysti kovaa valuuttaa, mutta niiden ulkopuolelta mm. mangetout iskee voimalla ja don’t speakin hälyisä kitararock sivulinjoineen karkaa tyystin omaan suuntaansa. Ja sivulinjoista puhuttaessa, suorastaan kaihoisaksi katsottava 11:21 edustaa usvaisessa muodossaan taas täysin uutta puolta bändin repertuaarissa. Ryhmä tuntuu pitävän hauskaa ja nauravan kaikelle mahdolliselle, pitäytymällä kuitenkin erossa tarpeettomasta ja hajottavasta negatiivisuudesta. Rumiakin sanoja sanotaan, mutta vain silloin, kun niistä on todella hyötyä ja etua tarinankerronnallisessa mielessä.

Pieniä kirjaimia suosiva moisturizer onkin tavallaan toinen alku, jonka myötä tuleva on täysin avoinna viisikon edessä. Bändin soitto pursuaa vivahteita, mahdollisuuksia ja pienen pieniä alkoveja, joista osa ei aluksi tunnu kuuluvan lainkaan mukaan – mutta jotka tietenkin osoittautuvat pian jo elintärkeiksi palasiksi kokonaisuutta. Niinpä kun ankkuri u and me at home sulkee matkan reilun 38 minuutin jälkeen ovat fiilikset katossa. Melkein löin jo viidennen tähden neljän ansaitun perään, mutta jos nyt odotellaan sitä seuraavaa kiekkoa vielä ja ehkäpä sitten...