Ajanjakaja: Kansanterveydelle

ETSM-äänilevyt

Ajan todellinen luonne saattaa olla ihmiskunnalle vielä osin hämärän peitossa, mutta debyyttialbuminsa julkaissut Ajanjakaja ei lähde purkamaan ajan käsitteen vyyhtiä ainakaan astrofysiikan kantilta. Sen sijaan diskelmäyhtyeeksi itsensä lukeva trio kulkee ajassa musiikin avulla taaksepäin, antaen ajan patinoimien soundien helliä popin pikselisiä maisemia. Kansanterveydelle on yhdeksään lukuun jaettu kokonaisuus, jonka tarkkoja aikakentän reunoja on haastavaa rajata.

Albumin käynnistää vajaan kahden vuoden takainen debyyttisinkku Tiikerihai. Nimi kuulostaa kovin tutulta, mutta kyseessä ei ole lainabiisi vaan ihka oma tuotos. Synat paukkuvat kasaristi, basso klonksuu ja saksofoni koristelee taustoja haaveilevilla nuoteillaan. Vokaalit vedetään toistuvasti vähäeleisyyttä korostaen, biisien linjakkuuden rakentaessa albumille pala kerrallaan tukirankaa. Yhtäältä bändi rajaa monet kasvusuunnat itseltään pois, mutta vastavuoroisesti pientä pihaa osataan parhaimmillaan hyödyntää esimerkillisesti.

Nostalgia on myös olennainen osa kaavaa ja kakkossinkku TU-104 liitää jo nimellään Tupolevin siivin menneisyyteen, onhan kyseessä 50- ja 60-lukujen uuttera neuvostoliittolainen matkustajakone. Melankolinen kulku ja teksti viittaavat mahdollisesti maalikuun 1979 lentoturmaan, joka päätti koneen uran siviilipuolella, mutta mitään tarkempaa vihjettä kuulijoille ei anneta. Traaginen tarina heijastuu parisuhteeseen ja mahdolliseen vapauden kaipuuseen, mutta iskelmän oppien mukaan läheskään kaikkea ei avata suorin sanoin.

Vaihtelua melankoliaankin löytyy sentään ja suorastaan terhakaksi äityvä Puhki kuluneet kengät kiitää parketilla kannat sauhuten ja valot säihkyen. Nopeampaa sykettä ja selvempää siltaa 70-luvun diskoteekkeihin kasailee myös paljetti kerrallaan Rauhan tiellä, jolla tosin vauhti tahtoo ajaa jo sinänsä toimivan idean edelle. Kuuhullu kaatuu hiukan samaan kraatteriin, mutta vastavuoroisesti biisit muodostavat erittäin ehyen pikkumaailmansa.

Tiukka puristus pääsee viimein hiukan hellittämään, kun ankkuriraita Ajan jakajaan saa keinua neljän minuutin ajan avaruudessaan. Soundikentistä kohoaa nyt mielestäni krautimpaa kaikua ja siinä olisikin triolle tuoretta sarkaa työstettäväksi. Toki napakat discoilut ja diskelmäviljelmät ovat bändin ominta alaa, mutta tontin reunoja kannattaisi jo silkan vaihtelun sekä rikkauden nimissä hyödyntää rohkeammin. Balladiksi laskettava Oot niin kaunis kohoaa persoonallisuudellaan myös osiaan suuremmaksi tuokioksi ja teksteissähän tulee kultahippuja vastaan kroonisesti.

Kansanterveydelle on hetkittäin hyvinkin ansiokas albumi, jonka keskeisenä ongelmana on oman soundin keskeneräisyys. Ideoita on, oivalluksia löytyy, mutta suuremman kokonaisuuden luominen tuntuu tuottavan yhä haasteita. Näistä paloista ja palasista saattaa kuitenkin kehkeytyä vielä melkoisia osumia, eikä esikoinenkaan vaille iskuraitojaan jää.