LUNK: Tien viemä

Lil’ Beast Records

Kitarapoprockia monisyisesti soittava LUNK on viime vuosina urakoinut iso vaihde silmässä. Vuoden 2020 Isku-sinkku oli edellinen kosketukseni bändin musaan, joten yllätyin melkoisesti taustoja tutkiessani. Tässä välissä konkareiksi laskettava yhtye ehti julkaista kolme pitkäsoittoa lisää. Tien viemä on siis jo neljäs kuluvalla vuosikymmenellä ilmestynyt LUNK-albumi, ja seitsemäs pitkäsoitto koko sarjassa, joka käynnistyi 10-luvun alussa.

Pajalla ovat vasarat käyneet kovaan tahtiin, mutta minkäänlaisista laatuongelmista ryhmää ei pääse syyttämään. Keväinen sinkkuvalio Lintu auringon summaa onnistuneesti orkesterin parhaat puolet angloamerikkalaisen kitarapoprockin ja suomirockin saroilta. Biisissä on imua, melodia vetää nopeasti ja tekstin rivejä voi tulkita eri tavoin, kun asioita ei selitetä tarpeettomasti puhki. Kaiken kukkuraksi kipale mahtuu kolmeen ja puoleen minuuttiin, jolloin jännitteet eivät katkea, vaan kaaret kantavat ja kuuntelukertojen myötä jopa kasvavat.

Tien viemä on siis jo seitsemäs pitkäsoitto, joten huippuunsa hioutunut bändisoundi ja tarkka silmä sovitusten saralla ei ole varsinaisesti mikään ihme. Ansiokkaana voi sen sijaan pitää raikasta soundia, sekä tuoreita näkökulmia kitararockin kaltaisesta instituutiosta. LUNK on samaan aikaan kiistatta Tom Pettyn Amerikkaa ja Lemonatoria Eppu Normaaliin yhdistävä egotrippailija, joka ei tunnu koskaan polttavan näppejään lainailuhommissa.

Vahvuuksiin on laskettava ehdottomasti myös rockin roiskinta, josta ihanasti rellestävä Rakastan sua on tällä erää voimallisin esimerkki. Powerpopin ja rosoisten kitarariffien välistä mahtuu pujahtamaan mainiosti, kun uskoo vain asiaansa ja pitää kiinni melodiasta. Rahaa! kääntelee kaihoisasti soundeja, koukun tarttuessa salakavalasti korvannipukasta kiinni. Pistelyä tarjoaa myös teksti: ”Vain se on tärkeää, mitä viivan alle jää” - niin meistä monet taitavat ajatella.

Synkempi sinkkunumero Pystyyn kuollut on kaiketi albumin dramaattisin hetki, joka ymmärtää maalata americanan raitoja sateisten lakeuksien päälle. Yksi voi kuulla takaa R.E.M.:in, toinen taas Tuomari Nurmion, eli kirjoa ja syvyyttä riittää. Eikä tunnelissa ole vain sisäänmenoa, kuten Tie ulos osoittaa, eli ovia ja maisemia aukenee vastavuoroisesti edessäkin päin.

Draama on haastava laji, jota moni annostelee aivan liian mittavalla kauhalla tässäkin maassa. LUNK pitää nyörit käsissään ja kun eeppiseksi käyvä ankkuriraita Edelliset elämät päättyy, on sydämessä puhdistunut olo.