Heikki Selamo: Musiikkia pienille tanssijoille

Humu Records

Instrumentaalimusiikki on parhaimmillaan mahdollisuus mielikuvituksen täydelliselle vapaudelle. Sanoissa on voimaa ja latausta, jota en vähättele millään tavoin, mutta ilman lyriikoita asiat muuttuvat toisinaan mielenkiintoisemmiksi. Joskus onkin vain hyvä päästää mielensä vapaalle, ja siinä instrumentaalimusiikki on osoittautunut oivaksi ystäväksi.

Heikki Selamon debyyttisooloalbumi on kahdentoista luvun mittainen retki paikkaan, missä pääosin erilaisin ja ymmärtääkseni useimmiten sähköisin kitaroin luodut äänimaisemat nivoutuvat toistensa päälle sulassa sovussa. Rytmisoittimia ei suoranaisesti tukena juurikaan ole, vaan kaikki perustuu enemmänkin nuottien virtaan, hetkessä olemiseen ja siitä voiman uuttamiseen. Kuuleman mukaan yhdeltä istumalta taltioituja tuokioita kuunnellessa onkin syytä keskittyä asiaan, sillä niin paljon on nyt kiinni hetken maagisuuden huomaamisesta.

Sävyisyys, rauhallisuus, seesteisyys – siinä keskeisiä avainsanoja levyn sydämestä. Kitaran soundit tuovat rokeimmillaan mieleen jotkin nuoren Mike Oldfieldin tekemiset, kun taas äänistä rakennetut tilat ovat enemmänkin kokeellista Jarmo Saarea. Kyky löytää vaikka simppelistä soundista uuden alun rakettimoottori herättää myös mielleyhtymiä John Fruscianten kummallisiin soolokiekkoihin vuosien takaa – ajatuksen tasolla nyt ainakin. Selamo ei kuitenkaan melskaa ja mellasta, vaan luottaa minimalistisempiin reitteihin.

Vasikkasaaren linnut luo taustalleen palasista jotain, josta ei ole niinkään pitkä matkan ambientin keinuntaan, tai toisaalta myöskään krautrockin toistuviin kehiin. Salamon ote on kuitenkin hellä, soundit ja huiput pidetään alleviivaavan pieninä. Näin syntyy intiimi tunnelma, jossa jokainen pieni vinkaus, helähdys ja matalamman äänen sykäys ovat olennaisia osia suuremmasta kokonaisuudesta. Varjo on pidempi ja selvempi, kun taas Unilaulu pienille tanssijoille keinuu nimensä hengessä kohti höyhensaarten ihania rantoja. Pehmeästi, nuottien ja efektien kauneimpia pikkukiviä kirkkaista rantavesistä noukkien.

Miltei liiankin nopeasti ohi vilahtava Aamulla kaikuilee muotoaan etsien, itse etsinnän ja epämääräisen liikkeen ollessa lopulta tärkeintä. Varjon kirkkaammat efektit ja eloisasti kulkeva muoto tuovat mieleen kävelyretken valoisassa kangasmetsässä, valon siivilöityessä puiden välistä maahan saakka. Kirkkaana, kirpeänä, ehkä hivenen usvaisenakin. Muodot ovat silti selkeämmät, näkyvämmät.

Musiikkia pienille tanssijoille on hyvän mielen levy, joka ei vaadi kuin hivenen aikaa ja huomiota. Vastalahjaksi saat äänten upeita mosaiikkeja, joista löytyy tilaa, syvyyttä, avaruutta ja silti myös rutkasti intiimiä lämpöä.