Elektrus Erektus: Hyvin se meni kotona

Skithund

Toisinaan musiikin ylle tulee lätkäistyä ehkä turhankin helposti ”jotain muuta” -lappua, mutta Elektrus Erektus jos mikä on jotain muuta. Aiemmin lofi-kutuelektroa ja lähiödiscoa luonut artisti on, saatesanoja suoraan lainatakseni: ”keski-ikäinen perheenisä, josta yön pimeinä tunteina kuoriutuu sikapäinen lähiödiskojen liskokuningas”. Että näin ja sitä rataa. Antakaa mielikuvituksenne ryömiä davidlynchmaiseen pimeyteen näillä pohjoisilla kylänraiteilla ja kyllä, olette jo lähellä ydintä.

Yhtymäkohtia vuosien takaisen Lähiön henkiseen yöhön on rakennettu ihan tarkoituksella, joten Peltonen juo ja lyö taas, jo silkan perinteen nimissä. Kutuilu on tosin tehnyt tilaa sinisemmälle yölle, hämärämmille huoneille. Matalat taajuudet ovat edelleen EE:n ominta temmellyskenttää ja groovemeisseliä on käännetty hartiavoimin, musiikin svengiä kunnioittaen. Vokaalit uppoavat bassovoittoiseen ja toistoon perustuvaan pohjaan kuin ikäloppu Corolla tammikuiseen hankeen. Pehmeästi, vastustamattomasti, jopa kauniisti, vaikka kohtalon arpa on julma.

Krautimpi elektrosoundi on pääosin silottunut ja asettunut, mikä sai pohtimaan koko toiminnan lievästi muuttunutta peruskulmaa. Albumi on kuuleman mukaan kasattu livetaltioinneista, joten lopputuloksen rosoisuus ja välittömyys ovat luonnollisia sivutuotteita. Räsähtelyn ja huminan lomaan on hyvä kietoutua, valkoisen kohinan ollessa alati seinänaapurina, mutta vastavuoroisesti sanat ovat lähestulkoon kadonneet marginaalin sumuihin. Mitä sample toistaa Täyttä Popedaa -raidalla? Mitä Älä ota Anne tarkemmin sanottuna yrittää kertoa Annelle? Ehkä korvaa ei pitäisi lepuuttaa kaiuttimen kankailla sanoja jahdaten, mutta aiemmin tekstit olivat niin olennainen osa kokemusta.

Motorikin ja musiikillisen robotiikan rajat hälvenevät Live Medleyn pitkässä pitkässä kulussa, joka on albumin mittavin ja mielestäni samalla hedelmällisin sektori. Elektrus Erektus revittelee myös rennommin pitkäsoiton sulkevalla Tulin tänne tunnelman myrkyttään -biisikaksikolla, joilla levyn materiaalin koonnut Alamaailma on merkitty toiseksi esiintyväksi artistiksi. Soundien saralla tämä tarkoittaa lisääntynyttä selkeyttä ja syvyyttä, joten ehkäpä yhteistyötä olisi hyvä syventää sekä kehittää joiltain osin.

Toisaalta Sössittiin hurmaa kapealla ääniraidallaan, jossa kaikki on latistunut ja prässäytynyt miltei olemattomiin. Siitäkö Hyvin se meni kotona -albumin pointti löytyy? Hävitetään itsensä soundipilveen ja käytetään sitä omana kaninkolona toisiin maisemiin poistumiseen?