Aki Rissanen: Imaginary Mountains

Edition Records

Aki Rissanen on pitkän linjan kotimainen jazzpianisti ja säveltäjä, joka on ollut ja on monessa mukana. Edellinen Rissasen tyystin oma pitkäsoitto oli ymmärtääkseni kesän 2021 Divided Horizon -soolopianolevy. Tässä välissä on kyllä ilmestynyt materiaalia, viimeisimpänä alkuvuodesta klarinettitaituri Steven Kampermanin kanssa julkaistu Thou Shalt Worship the Rich and Famous.

Nyt äänessä on Rissasen oma trio, jonka kaksi muuta jäsentä ovat basisti Antti Lötjönen ja rumpali Teppo Mäkynen. Kovat nimimiehet ovat soittaneet Rissasen kanssa jo pitkään, ainakin vuoden 2016 Amorandom-pitkäsoitosta lähtien. Eipä siis ihme, että trion yhteissoundi ja svengi on kuosissa. Niin Lötjönen kuin Mäkynen osaavat annostella soittoaan tilanteiden vaatimusten mukaan, välillä runsaammin, useammin niukemmin – ja juuri tuosta taloudellisesta tarkkuudesta onkin paljon kiinni.

Fokus kääntyy soolosoittimeen ja Rissasen kosketinsoundi muuntuu raidalta toiselle vivahteikkaasti pianon ja sähköpianon välillä. Öinen The Spark Carrier vie kokeiluhenkeä pidemmälle ja albumin loppupuolelta löytyvä Glitch in the Heavens on jo suorastaan leikkisä hetki modernin jazzin kuhisevassa metropolissa. Siinä missä monet tunkisivat lisäosaa ja palikkaa eri väleihin, osaa trio jättää biiseille riittävän avaria tiloja. Enemmän ei todellakaan ole aina enemmän.

Ykkössinkku For E edustaa rauhaisampaa ja klassisempaa Rissasta, vaikka kulmien yllättävät käännökset ja rytmiryhmän taipuisa työ pitävätkin kuulijan alati valppaana. Imaginary Mountains toteuttaa samaa filosofiaa halki matkan, instrumentaalien täyttäessä pään kuvavirroilla, välähdyksillä sekä ideoilla. Koskettimet suosivat monesti nopeita kaistoja ja tiheitä nuottiryppäitä, osaten silti myös väistää tunnelman tieltä, jos tilanne moista vaatii. Kuuden minuutin tuolle puolen yltävä High Expectations vie linjan pisimmälle, osin progehtavienkin palojen rakentaessa polveilevaa kokonaisuutta.

Jazz taipuu trion soitossa moneksi. 1905 ei tarvitse nopeutta, melankolisen melodian ja verkkaisen kulun ohjatessa ajatuksia hiljaisuuden äärelle. Kuumeisempi ja kiireisempi 2025 sykkii modernimmin ja kokeiluhenkisemmin, yön levottomuuden hiipiessä jälleen vuorten rinteitä ylemmäs. Aika on kenties yksi teema, joka korostunut rytmityö mielestäni edustaa halki matkan eri tavoin.

Rissanen haastaa kuulijansa ja Imaginary Mountains saattaa vaatia täysin avautuakseen hieman aikaa ja malttia. Trio on luonut mielenkiintoisia tuokioita, joita kartoittaessa saattaa yllättyä useampaankin kertaan jopa yhden ja saman raidan aikana.