Julkaistu: 28.09.2025
Arvostelija: Mika Roth
Aurora Urealis / Levykauppa Outo
Automaalaamo Y. Karjalainen on kotimainen noiserock-trio, joka kuuleman mukaan ottaa vaikutteita myös uusiseelantilaisesta hälymusiikista. En ole kovinkaan hyvin perillä planeetan toisen puolen tilanteesta kyseisellä musiikin saralla, mutta ainahan sitä voi ja saa sivistyä.
Avauksena soiva Taivas on kuin rämisevää tajunnanvirtaa, jossa teksti toistaa samaa kuviota alusta loppuun asti – ja loppu koittaa lähemmäs kahdeksan ja puoli minuuttia alun jälkeen. Baritonikitaraakin soittava Janne Martinkauppi lausuu rivit kerran toisensa jälkeen, toisinaan minimalistisen taloudellista lakonisuutta suosien, toisinaan taas enemmän empien. Runoutta ja taidetta metelin ääreltä ja äärellä, sanojen ollessa samoja ja silti erilaisia.
Meno ei juuri tuosta selkeydy. Ilkka Vekka rääkkää kitaraansa ja kiskoo siitä irti säröä, vinkunaa, rätinää ja vaikka mitä. Rumpali Petri Pirtilä soittaa näennäisen irrallisia paloja, joilla ei monessa kohdin tunnu olevan juuri tekemistä muiden soitinten kanssa. Näin hajalle ammuttuina äänet kuitenkin muodostavat jotain uutta, ei-mikään muuntuu joksikin uudeksi ja eläväksi – vai yrittävätkö aivoni vain epätoivoisesti yhdistää pisteiden väleihin jääviä alueita?
Ankkurina soiva Järvinen on tekstinsä puolesta selvin tarina mustasta ja synkästä pohjolasta, jossa väkivalta on muuttunut fyysiseksi osaksi itse todellisuuden rakennetta. Kaikki on sirpaloitumassa, murentumassa, katoamassa, mutta erittäin äänekkäiden rimpuilujen kautta. Hyvinkää tuo rumuuden estetiikan kuulijan naamalle. Hieroo sitä oikeastaan suoraan kasvoihin ja antaa viestin upota hitaasti päähän.
”Hyvinkää on lättänä ja ruma kaupunki”, eikä Andy Warhol ole enää ylivalkoisine hiuspehkoineen kaukana. Eivätkä no-waven metelöivimmät kokeilijatkaan sen puoleen, siitä pitää huolen tässä seurassa groovaavaksi luokiteltava Pajatso. Räminä on paksua ja riitasoinnut ilmassa kuin perhosia, kaikki hajoaa ja kokoontuu siten uudeksi ääniolennoksi. Reijo soitti yhä uudelleen ja uudelleen, eikä kuulija saa rauhaa.
Automaalaamo Y. Karjalainen ei ole helppo asia, paikka, aihe ja kuultava, mutta trion tapa tehdä juttuaan on kunnioitettavan ehdoton.
Kotimainen noiserock-trio.
Linkit:
automaalaamoykarjalainen.bandcamp.com
(Päivitetty 28.9.2025)