Cyan Kicks: Come Hell, Come High Water

Ranka Kustannus

Supermenevää ja modernia kitararockia soittava Cyan Kicks järjesti kaksi ja puoli vuotta sitten melkoisen sinkkuparaatin julkaistessaan toisen pitkäsoittonsa. I Never Said 4ever -albumi nosti näin jälkikäteen tarkasteltuna bändin pelin seuraavalle tasolle, mikä on taatusti luonut paineita jatkolle.

Kolmannelle pitkäsoitolle on haettu nostetta jo pidempään ja sinkkujoukon vanhin lenkki on UMK:n kilpailuun alkuvuodesta 2024 osallistunut Dancing With Demons. Voittoa ei sinänsä toimivalla siivulla kisasta ehkä herunut, mutta ankkuriksi sysätty ässä saa mahtumaan uskomattoman paljon tavaraa alle kolmen minuutin mittaan. Samalla bändi näyttää omaksuneen tiivistämisen jalon taidon entistäkin tarkemmin.

Aivan UMK-kelpoisia, eli alle kolmeminuuttisia, kaikki levyn sävellykset eivät suinkaan ole, mutta yksikään raita ei ylitä kolmen ja puolen minuutin rajapyykkiä. Eli opittu ja omaksuttu on. Edes puolislovariksi tulkittava Come Hell, Come High Water ei varsinaisesti asetu laakereilleen, vaan pyrkii jatkuvasti liikkumaan eri suuntiin. Heart-coveri ja iso balladihitti Alone on saanut tahollaan uudet pinnat ja ärhäkän moottorin. Kukin tavallaan, mutta mielestäni jotain oleellista on hukattu kuumeisuutta muistuttavaan kiireeseen.

Uusi sinkkuputki käynnistyi alkujaan reilu vuosi sitten, kun mielestäni vielä UMK-ralliakin tarttuvampi Don’t You Say I Didn’t Warn You ilmestyi. Tuon jälkeen on saatu vielä peräti viisi muuta sinkkua, joten isompi osa levystä on ehditty jo kuulla ennakkoon. Eikä bändi pihtaa hihoissa ässiä, joten huipputarttuva Echo ja isoilla kirjaimilla korostettu I LOVE U2 kuullaan sekin jo ensimmäisellä puoliskolla.

Tästä nousee tietysti taas huoli siitä, kuinka sinkuista voi kasvaa yhdessä mitään osiaan mittavampaa. Uusista raidoista levyn puolivälissä soiva Welcome Darling on vielä reilun minuutin mittainen välisoitto, jonka tarkoitus lienee vain jakaa pitkäsoittoa osiin. Avauksena soiva From the Bottom of My Heart asettuu aiemmin kuulumattomista iskuista luonnostaan kärkeen, tosin kivitalon kokoinen äänivalli menee jo melkein yliyrittämiseksi.

Come Hell, Come High Water on leveä, lavea ja äänekäs joukko kappaleita, mutta mielestäni aineksista ei sukeudu mitään järisyttävämpää. Lyhyitä vetoja peräjälkeen, sinkkuja kuullaan, meno on armottoman kova ja sata lasissa kroonisesti. Nämä kaikki ovat sinkkumaailmassa positiivisia ja tavoiteltavia asioita, mutta albumina Cyan Kicksi kolmas on myös hieman liian lyhyt, selvästi heppoisin kokonaisuus sekä eri syistä johtuen lievä pettymys.