Looseri: Mandariini

Omakustanne

Eihän nimi miestä pahenna ja sitä rataa, mutta ihan oikeasti? Bändi nimeltään Looseri? Huomaan käteeni työnnetyn kuvainnollisen tiiliskiven ja vieressä maassa on vielä kasa lisää, vaan en viitsi heittää niitä – vain looserit tekisivät niin. Okei. Hengitys sisään ja ulos, ja keskitytään itse asiaan: musiikkiin.

Mandariini on mainio hedelmä (ja hyvä nimi), mutta tällä erää kyse on jostain muusta. Mandariini on kymmeneen lohkoon jaettu kitararokkilevy, jolla ”Tampereen uuden rock-sukupolven kiintotähti” summaa tuoreemmat sinkkunsa keväästä 2023 eteenpäin. Jo julkaistujen vetojen kavereiksi on saatu myös mukavasti aiemmin julkaisemattomia ralleja, joten ainesten puolesta kasassa on värikkäältä ja maukkaalta vaikuttava rokkisalaatti.

Vuonna 2025 rockin kiintotähtienkään ei ole enää häpeä tehdä tuttavuutta iskelmärockin kanssa, eikä suomirockin, poprockin ja muidenkaan linjojen risteilyistä päädy uudessa ajassa rosvosektoriin. Kuuba, Lanzarote, Pattaya on nimeään parempi trippi, jolla arjen haaveet täyttyvät turistiluokan pakettimatkojen taikasauvan heilautuksella. Helppo on hyvää, vaivaton suorastaan vänkää. Southern rockin boogie woogien kanssa pelehtivä C’est la vie on muutakin kuin silkka irtoheittojen kimara, vaikka jäljet syvän etelän sylttytehtaalle selvät ovatkin. Hyvä biisi on kuitenkin aina hyvä biisi, ja tämä raita potkii.

Looseri tarjoaa rock’n’roll showta alkuperäisellä idealla: yleisöään viihdyttäen ja sen toiveet huomioiden. Näin Kädet ilmaan on nähtävissä puhdasotsaisena ojennuksena faneja kohtaan. Nyt voi, saa ja oikeastaan kuuluukin nostaa käsiä ilmaan ja hoilata voimalla bändin mukana. Nolo lienee yhden sormen nosto tiukoille rokkipoliiseille, mutta nytkään yhtye ei hylkää hilpeää luonnettaan, vaan vinoilu tehdään menokenkä jalassa ja virne suupielessä.

Albumin tuhdin loppuliu’un kruunaa ankkurina kolahtava Aliisa, joka ainoana rallina ylittää neljän ja vieläpä viiden minuutin rajan. Pienet Alice In Chains -kaiut tekevät gutaa ja jättävät kuuman jälkimaun. Mandariinista löytyy monenlaista lohkoa ja vaikka omaan makuuni mm. Rakkaus kestää on hiukan liian ylesuomea, niin vastavuoroisesti ska’n kanssa pelehtivä Kultainen Häkki kolistelee kaltereitaan jopa rumalla sanalla. Rikkaan värikästä juhlintaa ja genrekolmiloikkaa, vai punaisen lankansa hukkaavaa säntäilyä? Jokainen tehkööt omat päätelmänsä.

Looseri jakaa taatusti mielipiteitä, mutta ainakin ryhmän kitararock puree riffeistä ja melodioista tinkimättä. Jokainen neljästä jäsenestä saa vokaaleja itsestään irti, joten stemmat ja taustahuudot luonnistuvat. Kokkareita pitää antaa toisinaan härskiksi äityvästä kavereiden lainailusta, mutta toisaalta: musiikkihan on aina ollut osin lainailuun ja innoittumiseen perustuvaa luomista.