Mörkö: Kätkytkuolema

Omakustanne

Mörkö on dungeon synthin ja dark ambientin hämärillä usvamailla liikkuva kummajainen, jonka kahdeksas julkaisu on seitsemään osaseen jaettu teos. Aiheena ei ole mikään henkilökohtainen tragedia, vaan otsikko viittaa ihmiskunnan kohtaloon laajemmassa mittakaavassa. Elämä loi periaatteessa oivat mahdollisuudet kukoistukselle tällä planeetalla, mutta ihminen mokasi kaiken – siinä se.

Tummaa siis on, osin jopa synkkää dungeon synthin suomilla rajoilla. Itse musiikki on myös sävelletty hieman poikkeavalla tavalla. Suoraan lainatakseni kaksitoistasäveljärjestelmä eli dodekafonia on musiikin säveltämisen tekniikka, joka perustuu kaikkien kahdentoista kromaattisen tasavireisen sävelen tasavertaisuuteen. Tämän avulla Mörkö on luonut päälle kolmen vartin mittainen äänimatkan, sukelluksen avaruudellisten kenttien ja kosmisten matkojen halki, jossa kauneus ja kauhut kohtaavat.

Simppelisti roomalaisilla numeroilla toisistaan erotetut osat eivät paljon vinkkejä anna, mutta samalla jokainen palanen on tavallaan tasa-arvoinen. V on tummasävyinen, uhkaava ja allekirjoittaneen päässä dystooppisia mielikuvia luova puolipainajainen. Rakenteessa on samaan aikaan kauniita ja pahaenteiseltä tuntuvia osia, kiitos em. dodekafonian. Äänikentissä on sävelten tuomaa syvyyttä, täyteläisyyttä ja hivenen toismaailmallista tunnetta – aivan kuin jokin ei olisi ihan kohdallaan.

Miltei kuiskattujen tekstien puolesta Kätkytkuolema on erittäin yhtenäinen ja tiivistetty matka. Tuo matka näkee ihmiskunnan vertauksena toimivan kuningaskunnan hitaan lipumisen kohti järjetöntä, mieletöntä ja väistämätöntä tuhoa. Eikä tuo tuho saavu millään superaseilla, vaan ihmisten itsensä älykkyydellä, heidän tarpeellaan nostaa itsensä muiden yläpuolelle. Ylpeys on helpoin tie tuhoon, totesi joku, ja saman taitaa meille monin sanoin kuiskia Mörkö.

Kauneus hohtaa viehkeänä IV-osan yksinkertaisissa pintakuvioissa ja II-osan orgaanisemmassa soundissa, mutta alla on alati myös toisenlaisia virtoja. Dodekafonia tuo niin monia ääniä pintaan, ja niiden yhteisvaikutus yllättää kerran toisensa jälkeen, että kaikki pinnat vaikuttavat jonkin ajan kuluttua hivenen vinoilta. Outoihin suuntiin viettäviltä ja perspektiivinsä hukanneilta, mikä on ehdottomasti kokemisen arvoista. VI:n periaatteessa yksinkertainen muoto lähtee kieppumaan alaspäin, eikä tiputus tunnu koskaan loppuvan.

Mörkö ei selittele vaan tekee. Luo jotain, jota on äärimmäisen vaikea sijoittaa, pisteyttää, avata tai kääntää. Mörkö vain on, Kätkytkuolema vain on, myönnän hämmentyneeni, sekä vaikuttuneeni.