Orvokki: Malus

Luova Records

Kaksi vuotta sitten esikoisalbuminsa julkaissut Orvokki on löytänyt kodin Berliinistä, jonka kuplivan yöelämän ja kulttuurin luvataan kuuluvan läpi uudesta pitkäsoitosta. Toinen puoli Orvokin ilmaisussa muodostuu kuuleman mukaan entisen kotikaupungin Helsingin tuttuudesta, sekä tummasta tunnelmallisuudesta. Miten Berliini ja Helsinki sitten nivoutuvat toisiinsa Malus-albumilla?

Tumma on henki ja elektronisesti viimeistelty moderni taidepop soundaa kiistatta öiselle, etenkin kun eloisan basson vierellä kaikki rytmit ovat ymmärtääkseni lähtöisin konehuoneen puolelta. Kappaleet säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut Orvokki on myös äänittänyt, miksannut ja tuottanut kokonaisuuden, joten kyseessä on ainakin kiistaton DIY-tuotos. Ainoastaan masterointi on uskottu toisiin käsiin, joten Malus on tämän perusteella aidointa Orvokkia.

Yöllisyys on läsnä, mutta myös identiteetin parissa liikkuvat monet levyn tarinoista, jotka levittäytyvät rohkeasti laajalle alalle. Kohtalokkaasti soiva Täysikuu on nyökkäys menneiden aikojen tanssimusiikin suuntaan, vaikkei lopputulos ihan argentiinalaista tangoa olekaan. Toisessa laidassa Brat Simpsonin kanssa esitetty Teini nakuttaa itsensä übermoderniin nykypäivään, sanojen käsitellessä herkkiä teinimuistoja. Jännitteet ovat valtaisia, kontrasti pinnan ja sisusten välillä kova, mikä korostuu Simpsonin edustaessa nykyhetken kertojaa, joka näkee teiniminän heikkoudet paljaina.

Mennyttä ja nykyistä eri tavoin ja tasoin yhdistää myös Kintsugi, joka on kauneuden epätäydellisyydestä löytävä taidemuoto. Tekevätkö arvet meistä meidät, pohtii kappale ja paljastaa jotain ikävää menneestä – jättäen paljon sanomattakin. Ihmisen kasvu ja kehitys on periaatteessa loputon kaari, jos niin tahdomme. Räsähdykset menneestä ja nykyhetken purskahdukset ovat toisinaan samoja.

Mitä enemmän olen kuunnellut albumia, sitä selvemmin reunojen hahmottomuus on tullut esiin. Olen mainoksen koira on minuuttaan hamuava epäilys, tai ehkä peilissä näkyvä peili. Vaikea Orvokin tekstejä on täysin avata, koska niiden ei ole tarkoituskaan muodostaa tarinoita, jotka vievät pisteestä A pisteisiin B, C ja D pikalinjalla. Viittaukset riittävät ja syntyneet tilat ovat kokijan itsensä tulkittavissa, aivan kuten Roy Anderssonin elokuvissa.

Malusin ei ole edes tarkoitus tulla valmiiksi, sillä se on prosessi ja käymistila. Pahimmillaan moinen etsintä voi olla hyödytöntä sekä hedelmätöntä, eikä edes itse kokemuksena synnyttä kummempia tuntoja. Orvokin tapauksessa etsintä, kysely ja hapuilu ovat mielestäni juuri se, mikä nostaa Malusin arvoa. Ilman tekstejäkin kappaleiden osat jäävät mieleen. Valtaisa Horros on venytetty hetkensä ja Sitruunankuorta kerrostaa aikaa kiehtovasti.

Taidetta, poppia ja taidepoppia, ei liian suoraa eikä tarpeettoman kimuranttia. Linja on haastavaa löytää, mutta Malus on esimerkillinen näyte toimivasta kaavasta.