Charlie Checkpoint: Mishmash Collection

Bluelight Records

Kitararockia on monenlaista, eikä kovista konkareista kasattu Charlie Checkpoint ole todellakaan lähtenyt keksimään genrensä pyörää uudelleen. Yksi avainkysymys kuuluu: saadaanko 70-lukulaiseen classic rockiin riittävästi kipinää?

Ensinnä huomion nappaavat albumin mitat, jotka ovat melkoiset. Tusinan verran kappaleita ei mahdu ihan 50 minuutin mittaan, mutta toisaalta joukossa on viisi alle kolme ja puoliminuuttista vetoa säpinää tuomassa. Kokeneet ketut tietävät, että välillä tulee rytyyttää ja välillä taas silittää, joten biisijärjestys ja siirtymät kitararockin tyyleissä auttavat viihtymään etenkin levyn alkupuolella. Vokaaleissa pyritään myös tuomaan joukkoon useampia ääniä, ja kyseistä korttia olisi voinut pelata puolestani huomattavasti rohkeamminkin.

Tätä nykyä kärkisinkut ovat jälleen levyn yksi mittari, joten niitä on parempi pinota eteen riittävästi. Charlie Checkpoint luottaa You Need Love You Need Friends -ässäänsä, eikä suotta. Biisihän on supertarttuva ja prosessia hyödyntää se, että samalla bändi on löytänyt sisäisen Sladensa tuoreilla lisukkeilla. Rähisevämpää rockia kuvaan hilaa puolestaan kakkosraita I’m a Psycho, jolla tavallaan versioidaan Turbonegroa – joka taas seisoi itsekin jo jättien harteilla.

Alkurynnistyksen jälkeen kaasua hivenen hellittävä Colored Rain on hieno biisi, jonka syvä melodisuus ja kiehtovat soundit pysäyttävät onnistuneesti hetkeensä. Sinkuksikin nostettu Tales of the Railway Station antaa ska-vaihteen keikuttaa venettä virkistävästi. Jäljet johtavat ehkä The Clashin suuntaan, mutta eipä siinäkään mitään vikaa ole, sillä klassinen kitararock toimii myös näin. Noston peräpäästä ansaitsee myös loppulevylle rakennetta antava Crazy World. Toisinaan pienemmät raidat vain ponnahtavat paremmin esiin.

Mishmash Collection on neljän sinkun ja kauniisti sanottuna värikkään biisikatraan lauma, jota rajaavat lähinnä kitararockin laajalle ulottuvat reunat. Rokkia veivataan suoruutta suosien, mutta ei levy vailla kummallisuuksiaankaan ole. 60-luvun happoiseen maailmaan pulahtava Burning River – By the River tuoksahtaa taidetupakalta psykedeelisine multiväreineen, mutta kersantti Pippurin vaihe ei karkaa silti pahemmin käsistä.

Bändin tapa vaihtaa kaistaa tutulla moottoribaanalla pitää kyydin virkistävänä, vaikka veto alkaakin loppua kohden loppumaan hiukan kesken. Ansiokasta ja toimivaa rokkailua, jolta löytyy jokunen aito helmi.