Rock Siltanen Group: Systeemi

Rockia ja Sporttia / Joteskii Groteskii

Suoran ja menevän kitararockin voimatrio Rock Siltanen Group julkaisi kolmannen albuminsa. Karavaani jatkaa matkaansa rock’n’rollin rintamailla, vaikka kaikki ei olekaan enää ihan niin kuin ennen. Vokalisti/basisti Rock Siltanen ja rumpali Sebastian Krühn muodostavat yhä tutkaparin, jonka soitossa groove määrää ja jytä jyskyy, mutta reuna-alueille on tuotu ripaus synteettisempääkin soundia.

Älkää olko silti huolissanne. Kitara on edelleen kukkulan kuningas soitinten saralla, eikä armoitettu kitarasankari Joni Ekman ole pulassa, vaikka sivusta puskeekin uutta soundia kylkeen. Koskettimien takana ovat häärineet trioa avustaneet Janne Lastumäki, Niko Saarinen ja Mikko Salonen, joiden tehtävänä on nimenomaan trion tukeminen, ei sen eteen asettuminen. Nimiraita Systeemi ja sinkuksi poimittu Dio Selvissä ovat toki tyylillisesti rohkeita siirtoja, mutta RSG ei mielestäni harhaudu rocktotuuden kapealta polulta kovinkaan pahasti.

Eivätkä muutokset ole tapahtuneet ainoastaan yhdellä saralla, sillä huuman ihanuuksista kimaltavin soundein kertova Syntinen yö on glamin ja tukkahevin tuoksuinen tuokio juustoisine kosketinsooloineen ja avaruudellisine taustaefekteineen. Turkoosit tyyliverkkarit ja laservalot voi jo miltei nähdä silmissään, eikä näky ole hellä kaikkien silmille. Disco Lady, Hippie Lady saanee myös jokusen rokkipolisiin rykimään merkitsevästi paheksuntaansa, kun 70-luvun lopun discorock nostaa samettista päätään. Kivien viskely on helppoa, mutta totuus on mielestäni se, että diskokelpoiset siivut ovat paljettiensa alla tarttuvia ja toimivia biisejä.

Pehmeämmät soundiarvot ovat saaneet sijaa, mutta bändi on edelleen nimenomaan Rock Siltanen Group. Balsamia rokkihaavoihin sivelee sydämestä ammuttu Uhrasin lupaavan urani rock’n’rollille, joka kertaa rokkarin duunin taloudelliset haasteet, muistuttaen samalla todellisista arvoista. Tiukemmin maailman ja etenkin yhteiskuntamme tilaa ruoditaan Systeemi ja Viekää tuhkatkin pesästä -ralleilla, joilla lähetellään terveisiä mm. Arkadianmäelle.

Koskettimia on käytetty rikasteena ovelasti eri tavoin. Ankkuriraita Lodjussa harhailee progeisiin tähtisumuihin, joissa jo Yes muinoin luotailu olevaisuutta. Ronnie James Dion öistä pizzareissua kronikoivalla rallilla koskettimet tuovat mystisyyttä pienellä kuviolla, joka kuulostaa kiistatta Diolta itseltään. Mitä täällä tapahtuu saa ahdistukseensa tukea, kun takaa kaikuu angstisia efektejä. Äänet ovat monesti aivan reunoilla ja taustalla, mutta ne ovat siellä ja lisäävät näin pottia.

Systeemi on rohkea siirto, etenkin soundiensa ja osittain tyylinsä ansiosta. Bändi kuin bändi tarvitsee uutta virtaa, ja Rock Siltanen Group muuntuu siinä missä aikakin. Mielestäni fokus on vain kääntynyt jopa liiaksi soundien hiljaiseen vallankumoukseen, minkä takia itse biisit ovat jääneet hetkittäin sivuasiaksi uudistumisen rattaissa. Nyt on sovitettu ja haettu kerroksellisuutta, mutta olisiko pari vetoa pitänyt sittenkin jättää karsituimmiksi?