Dr. Helander & Third Ward: Wishing Spoon

Bluelight Records

Superbändin nimikettä käytetään toisinaan tarpeettoman kevyesti, ja olen itsekin saattanut syyllistyä termin yliviljelyyn. Superbändi on kuvauksena mielestäni kuitenkin tällä erää oikeutettu, sillä Ilkka Helanderin, Esa Kuloniemen ja Leevi Leppäsen vuonna 2017 perustama Dr. Helander & Third Ward täyttää suomalaisen bluesin superyhtyeen määreen helposti.

Bluesrockin saralla vanhojen klassikoiden varioiminen ja pyörittäminen on tavallaan osa isompaa kuvaa, mutta läpikaluttujen biisien äänittäminen uudelleen on harvemmin kovinkaan perusteltua toimintaa. Wishing Spoon on albumina toista luokkaa, sillä ryhmän neljäs pitkäsoitto on miltei täysin trion omista sävellyksistä koottu. Ja se ainoa lainakin, eli Freddie King / Sonny Thompson -tutkaparin kynäilemä Son of Jose, on hilpeä instrumentaalivälipala albumin loppupuolella. Vastaavaa instrumentaalista hassuttelua edustaa myös alle kaksiminuuttinen ’Yac & ’Pane ja yhdessä nuo kaksi tuokiota pilkkovat albumikokonaisuutta luontevasti pienempiin segmentteihin.

Blues on homman nimi ja blues on usein myös kertojan sydämessä. Trio pelaa genren ikonisilla peruspalikoilla, mutta tekee sen avoimin kortein ja suorin selin. Kuulija saa mitä tilaa ja taatusti myös pitää saamastaan, jos vain on ymmärtänyt jo alussa mitä on tilannut. Klassisemman ja seesteisemmän bluesin virran varrella Morgantown tunnelmoi sinisemmin, eikä delta bluesista voimaa ammentava My Home Town – Slight Return jätä asioita epäselväksi. Melankoliaa kauhotaan isommalla vadilla, mutta samalla kierto vain kiristyy kuin huomaamatta.

Wishing Spoon (They Put a Man on the Moon) veivaa bluesin alkulähteiden ravinteikasta kamaa, sähköisemmän muodon siirtäessä ajatukset 70-luvun klassisiin bluesrock-akteihin. Monkey on My Back rullailee tuttuja mäkiä ylös ja alas, mutta fakta on myös kitarakuvion simppeli tarttuvuus, joka saa nostamaan kädet pystyyn. Bassolinja vaeltaa alla energisenä ja soiton nykivä veto vain vie mennessään. Korvat pitävät myös kovasti kun Big Bad Wolf jolkuttelee klassista rakennettaan ja löytää tuhannesti tutkituista paikoista tuoreen tuntuista tannerta.

Yksinkertaisuus ja suoruus ovat hyveitä vivahteikkaan sielukkaassa soitossa, mutta paljosta on kiittäminen myös Dr. Helanderin tinkimätöntä vokalisointia. Herran ilmaisu on ulvahduksineen kaikkineen täyttä asiaa, eikä sanoja ole vaikea uskoa, kun ne saatetaan näin maailmaan. ”I think I lost my passport, my tickets all played out, there was no one left to guide me…”