Jonah Parzen-Johnson & Lau Nau: A Few We Remember

We Jazz

Yhteistyössä on voimaa, joten lähdin avoimin mielin kuuntelemaan tätä erilaista yhteistyön hedelmää. Instrumentaalialbumin kaikki kahdeksan raitaa on merkitty yhdysvaltalaisen Jonah Parzen-Johnsonin, sekä suomalaisen Lau Naun eli Laura Naukkarisen nimiin. Ymmärtääkseni kaikki kahdeksan sävellystä ovat alkujaan olleet Parzen-Johnsonin kirjoittamia, mutta duon improvisoitua ja muokattua materiaalia, on lopputulema ambientmaista jazzia sekä ’jotain muuta’.

Parzen-Johnsonin baritonisaksofoni luo pieniä melodiapyrähdyksiä, jotka aukenevat ja kasvavat hitaasti suuremmiksi tiloiksi. Ensimmäisenä sinkkuna syyskuussa soinut First Time Viewer toi itse asiassa mielenkiintoisella tavalla mieleen joitain Tapio Rinteen soolotöitä, vaikka Parzen-Johnsonin lähestymistapa hivenen erilainen onkin. Saksofonin piirtelemä melodia rakentaa maisemaa ja oikeastaan sulautuu siihen, Lau Naun elektronisten äänimaisemien säristessä, noustessa, laskiessa ja säteillessä kaiken alla.

Albumin toinen nopeasti korvaan tarttunut tuokio on niin ikään sinkkunakin ilmestynyt Bus Driver, jolla elektroniset taustapilvet tuikkivat voimakkaammin. Hidas ja seesteinen kappale rakentuu itse asiassa vain muutaman nuotin varaan, elektronisen kuvion toistaessa kiertoaan hitaasti muuntuen. Muutokset ovat kuitenkin hiuksen hienoja, jolloin pieninkin siirtymä ja saksofonin venytetty ääni todella tuntuu, eikä äänimaiseman varkain tapahtuvaa voimistumista tahdo alkuun edes huomata. Yllättäen jokin alkujaan kaukana ollut, on vain tullut lähemmäs ja lähemmäs.

Lau Naun luomat äänivallit ovat hetkittäin massiivisia, jopa tavallaan matalasti jyriseviä ja tiiviisti läsnä olevia. Voimaa on pelikentällä ja äänimaisemissa runsain mitoin, mutten silti tunne minkäänlaista negatiivisuuden henkeä ilmassa. Äänet virtaavat harmonisina, luontevina, yhteisiä linjoja ja alueita muodostaen. Parzen-Johnsonin ja Lau Naun luomien äänten rajoja on hetkittäin mahdotonta osoittaa, eikä moinen ole tarpeenkaan.

Leikkisämpi Co-Op Association pyörittelee teemaansa palasia hitaan valloittavalla tavalla, taustan ja pinnan vastatessa toisilleen. Jälleen taika syntyy nimenomaan eri puolten toisiaan täydentävistä ojennuksista, jossa ns. tausta on paljon enemmän kuin vain stabiili tapetti. Todellista yhteistyötä ja työtä yhdessä.

Jokainen levy ansaitsee aikaa ja täysipainoista kuuntelua, mutta A Few We Remember nousi omalle tasolleen tuollakin saralla. Albumin voi toki laittaa vaikka ruuhkassa seistessä soimaan, torvien törähdellessä ja valojen vilkkuessa, mutta enemmän sen tasoista saa irti rauhassa, kiireettä ja häiriöttä.