Lo18: Lo18

Wood Productions / Omakustanne

Lo18 on tamperelaisen Kari Lounelan sooloprojekti, joka luo eteeristä, rauhoittavaa ja joskus jopa svengaavaakin instrumentaalimusiikkia. Hämmästyin syvästi ja aidosti kun selvisi, että Lounela on vaikuttanut myös loistavissa Cucumber Farmer ja Puk -yhtyeissä. Oma mysteerinsä on sekin, etten ollut huomannut Lo18-projektin Maa-esikoisalbumia vuodelta 2018. Uusi pitkäsoitto toimi näin porttina niin debyytin, kuin sitä edeltäneen Huima EP:n luo, mutta keskitytään nyt vain uuteen materiaaliin.

Koskettimista ja taustan synamaalailuista syntyvä tunnelmallisuus, eteerinen elokuvamaisuus, kuulaat ja pitkitetyt äänikentät. Siinä on musiikin ydin mielestäni tällä erää. Näistä elementeistä rakentuu yhdeksän samaan aikaan samanlaisilta ja erilaisista tuntuvaa tuokiota. Minimalismi toteutuu linjakkaana, ainesten vähyys käännetään toistuvasti sisällölliseksi rikkaudeksi, ja näin Lo18 on levynä selvästi osiaan mittavampi.

Albumia pohjustaneista kolmesta sinkusta elektronisin ja kiihkein on Lindall, jonka virtaviivainen elektropop istuisi ongelmitta menevämmän scifi-leffan lopputekstien taustaksi. Suoria vokaaleja ei kuulla, mutta kuoromaisia ääniä ja aineksia tuodaan taustalle eeppisyyttä rakentelemaan. Albumin avaava ensisinkku Mayam on rauhaisampi kierros orgaanisemman ambientin parissa, biisin toimiessa tavallaan pitkänä introna ja paikkojen esittelijänä.

Sinkuista kolmas, eli Monni, kuullaan albumilla aiempaa huomattavasti pidemmässä muodossa. Samalla kyseessä on levyn toinen pääteos, koska yhdessä Kottin kanssa biisikaksikko lohkaisee itselleen miltei 17 minuutin siivun kokonaiskestosta. Eivätkä minuutit valu hukkaan, jos vain osaa leijua Monnin kera kehämäisissä kuvioissa ja näkee Kottin sisäisen rytmin energisyyden. Kappalepari edustaakin oivasti koko levyä, korostaen samalla ambientin kykyä muuntua sekä kääntyä taitavissa käsissä.

Kuulin sivusta kritiikkiä siitä, ettei Lo18 ’varsinaisesti mene mihinkään’. Totta tavallaan tuokin, mutta minne levyn toisaalta pitäisi kulkea, kun nykypisteestä syntyy näin hienoa äänitaidetta/ambienttia? Lo18 on hiljaisuutta tai vähintäänkin kuulokkeita kaipaava albumi, jolle kannattaa kallistaa kokeellisemmasta ambientista innoittunutta korvaa.