Julkaistu: 16.01.2026
Arvostelija: Mika Roth

Omakustanne
Olin kiistatta hieman hämmentynyt, kun sain Sloveniasta levypaketin. Kyseinen maa on toki mm. Laibachin kotipaikka, mutta harvemmin Alppien helmi on tuottanut hedelmiä perinteisemmän rockin saralla.
The First Rodeo on sähköisen sätkivä kiekko, jolla perinteinen ja alkuperäisille ideoille kumartava rock’n’roll paukkuu, psychobilly ryskyy ja garagekin rouskuttaa siinä sivussa. Kuuntelukavereiksi tyrkytetään mm. sellaisia yhtyeitä kuin Social Distortion ja Motörhead. Mainituista ensimmäinen osuu erittäin liki keskustaa, kun taas jälkimmäinen taitaa olla enemmänkin heitto ja vinkkaus ajattelun vapauden suuntaan. Antaa rockin ja punkahtavan paukkeen kulkea, ei niillä genreaidoilla niin väliä ole, kun kukaan ei laske askeleitakaan sen tarkemmin.
Rock on rajaton riemu ja Ragged Revue on Suomessa sekä Sloveniassa majapaikkaa pitävä yhtye, jonka ydinjäsenistö vaikuttaa olevan suomalaista. Vokalisti/rumpali Joni Järlström ja kitaristi/basisti Joonas Hiltunen myös ovat selvästi sisäistäneet rockin ilosanoman. Pyörää ei hahmotella suotta suunnittelupöydän äärellä uudestaan, vaan kaikki perustuu tuttuihin juttuihin ja monesti koeteltuihin kaavoihin.
Instrumentaalinen avausraita Texas Tuxedo toimii oivana hovimestarina, joka esittelee paikat ja käy läpi talon säännöt. Nopeasti tikkaava sinkkuraita Guys at the Gas Station on kuitenkin se isku, joka joko tuo kunnarin tai posahtaa laidasta leveäksi. Rokettirolli raikaa kaariaan korostaen, terävä kitara sooloilee edessä ja taustalla huudetaan köörillä stemmoja iskupaikoissa. Rockabillyn ja punkahtavan psychobillyn voima perustuu vauhtiin, soundien aitouteen ja sydämestä kumpuavaan menoon. Hieman myöhemmin kuultava uusin sinkku Queen of Spades paljastaa puolestaan bändin melodisemman, pyöreämmän ja lempeämmän puolensa – tosin rullaavan bassolinjan ja iisimpien soundien takana on yhä nopeasti hyrräävä rokkikone.
Näillä eväin mennään halki kiekon. Kuulijaa ei varsinaisesti yllätetä, mutta Ain’t No Crime toimii puksuttavana lenkkinä ja ympäristöönsä verrattuna yllättävänkin popahtava Earthmover liikuttelee tektonisia laattojaan pilke silmäkulmassa. Albumin mitassa sivuaskeleet ovat kuitenkin loistavia siirtoja, koska pelkällä etunojatikkauksella kuulija puutuisi helposti.
Keinuvan rautalankaisesti käynnistyvä ja lopussa suorastaan terhakkaasti rokkaava Kick, Stitches and Two Broken Bones sulkee albumin klassisimman rock’n’rollin juhlana, jättäen samalla huippupositiivisen viban jälkeensä. Tästähän rokissa pitäisikin olla kyse: hauskasta höyryjen päästelystä, simppelin nerokkaan rakenteen nojatessa suoraan kontaktiin.
It’s All About Rock & Roll todetaan levylläkin, eikä tuohon ole lisäämistä. Omaperäisyyskisoissa Ragged Revue ei juhli, mutta rockin perusjuhtana ryhmä on luotettava ketjukaveri.




Suomalais-slovenialainen yhtye jonka musiikissa alkuperäisille ideoille kumartava rock’n’roll paukkuu, psychobilly ryskyy ja garagekin rouskuttaa siinä sivussa.
Linkit:
facebook.com/raggedrevue
instagram.com/raggedrevue
raggedrevue.bandcamp.com
(Päivitetty 16.1.2026)