Maria Kalaniemi & Pekko Käppi: Tåreportens Pärla

ÄKERÖ

Kalevalan runot ovat eri aikoina innoittamaan luomaan musiikkia monenlaisin tavoin, keinoin ja äänin, luomistyön vain jatkuessa. Harmonikkataiteilija Maria Kalaniemi ja jouhikkotaiteilija Pekko Käppi luovat yhdessä vanhasta uutta, perinnöstä elävää kulttuuria. Tåreportens Pärlan tarina käynnistyi, kun Kalaniemi sai käsiinsä Lars ja Mats Huldénin kääntämän Kalevalan ruotsinnoksen. Tarinat innoittivat rakentamaan uusia siltoja kulttuurien ja kielten välille.

Runo 41, eli Sången 41, on pitkä tarina, jossa metsän erilaiset eläväiset ja ihmiset saapuvat kuuntelemaan Väinämöisen soittoa. Soiton kauneus lumoaa kaikki ja yhteisen liikutuksen tilassa Väinämöinenkin kyynelehtii. Kyyneleistä syntyy vedessä sinisiä helmiä, ihme tapahtuu, aine muuttuu, ja jokainen voi tietysti rakentaa tuosta symbolismia. Soiton voima, soiton taika, sanojen maagisuus, hetkien väkevyys.

Tåreportens Pärla on yhteentoista osaan jakautuva levy, joka on oikeastaan yhtä ja samaa teosta. Yhtä tarinaa, jota harmonikka ja jouhikko vievät herkin käsin, nuotein ja äänin eteenpäin. Sävelmät syntyivät kuuleman mukaan spontaanisti ja teos äänitettiin kokonaisuudessa yhdellä otolla Kalaniemen olohuoneessa. Teknisesti kyseessä on siis live-albumi ja eläväisyys on myös vangittu upeasti kaikille kuultavaksi.

Kalevalainen runomitta on monelle tuttu jo koulunpenkiltä, mutta kun surua kauniisti jalostava Tårepärlan / Kyynelhelmi ja reippaammin askeltava Gäddans klang / Hauen kalske soivat, tapahtuu jotain ainutlaatuista. Vanhat rivit ovat jälleen kuin uusia, menneisyyden sanat murtautuvat tähän päivään, nykyhetkeen. Jälkimmäisestä suoraan jatkuva Jubel / Riemu korostaa teoksen yhtenäisyyttä, kappaleiden luodessa aidon jatkumon, hetkistä ja kohtauksista syntyvän tarinan. Kalaniemen ja Käpin yhteislaulu on osia yhteen sitova elementti, joka antaa sanoille sielun.

Sanojen väleissä on myös tilaa, kun instrumentaali Gråtkväde / Itku kertoo kaiken sanattomasti ja tarinan solmukohta piirtyy kuulijan eteen valittavin äänin. Jouhikon ja harmonikan yhteisvoimaa on mahdoton kuvata sanoin tyydyttävästi, niin väkevän liikuttava elementti on. Hymn antaa sanattoman laulun kertoa kaiken oleellisen, jonkin kellonkaltaisen kumahdellessa vielä taustalla.

Tåreportens Pärla kertoo tutun tarinan, joka tuntuu silti täysin uudelta. Kalevala on lähde ja piste, joka kutsuu jatkamaan viivoja aikojen ylitse. Tämä jos mikä on kulttuurityötä.