Dinosaur Jr.: There Near

Jagjaguwar

Harvakseltaan albumeita julkaiseva Dinosaur Jr. on vuosikymmenten saatossa osoittautunut takuuvarmaksi indierockin puurtajaksi, jolta sopii odottaa uutta studiopitkäsoittoa noin viiden vuoden välein. Kolmetoista on monelle epäonnea tuottava ja siten välteltävä luku, mutta jenkkien kohdalla sääntö tuntuu muodostavan poikkeuksen.

Edelleen alkuperäisessä triomuodossa operoivan bändin soitto on tutussa teräkuosissa. Vokalisti/kitaristi J Mascis omaa lauluäänen ja tyylin, josta joko pitää tai sitten ei, välimuotoja tuskin on. Herran persoonallinen tyyli sekä soundi ovat myös ennallaan, ja omaan korvaani Mascisin samaan aikaan rento ja lievästi kireähkö soundi on lähtökohtaisesti miellyttävää äänivirtaa. Rytmiryhmän kapulamestari Murph takoo rumpujaan nopeutta suosien ja napakoita fillejä käytellen, kun taas basisti Lou Barlow antaa bassolinjojen vyöryä perustoissa ylös ja alas.

Peli avataan ykkössinkku Several Got Awayn voimin, eikä reiluun kolmeen ja puoleen minuuttiin voisi osuvammin summata bändin vahvuuksia. Kertosäkeeseen päästään alle puolessa minuutissa ja päämelodia nappaa korvasta kiinni välittömästi, polttamatta kuitenkaan itseään puhki. Trio puskee hyvällä höyryllä niskaan, eikä silti likistä kuulijaa henkihieveriin, koska jalkaa ymmärretään nostaa polkimelta riittävän useasti. Ei mitään rakettitiedettä ehkä, mutta niin vain toiset hallitsevat jutut rautaisemmin.

Napakkuus on homman juoni, joten kiekon yksitoista raitaa mahtuvat reilusti alle kolmeen varttiin. Eikä edes ainoa yli neljän ja puolen minuutin kellottava siivu, eli grungeisempi Clam Along, juutu saappaistaan tantereeseen. Yhtye vain muuntaa hetkeksi kulmaansa ja avaa melodian laveammaksi. Vastaavaa pientä taaksepäin nojailua edustaa myös alkupuolella soiva Everything At Once, jolla Mascisin lauluun ui mukaan pientä pehmeyttäkin. Eihän heppu koskaan mikään huutaja ole ollut, mutta näin avoimen pehmeästi hän harvemmin sydäntään paljastaa ja lyriikoita esittää.

Tunnelmallisuus on toki tärkeää, mutta nopeus ja energisyys ovat edelleen Dinosaur Jr.:n vahvinta aluetta. Kakkossinkku Blowin’ Up törmää täydellisyyttä hipovaan kitarariffiin ja hyödyntää sitä ihailtavalla tehokkuudella, tekstin kaataessa puolestaan murikoita eräänkin typeryksen niskaan. Yhdessä raitaa edeltävän Take Me With You -rallauksen ja sitä seuraavan Gone Offin kanssa kappalekolmikosta kasvaa keskilevyn pääharjanne, johon sopii luottaa.

Loppulevystä meno hieman asettuu, vaan sekin on toimiva ratkaisu. Read The Room vaikutti alkuun jopa täyteraidalta, mutta eihän Dinoilta mitään täytettä tule. Bluesimpi Put It Down otti myös aikansa avautua, kunnes oivalsin biisin osoittavan tekstinsä asetelmalla aiemmin kuultuun.

Kolmastoista albumi on saavutus, josta sopii olla ylpeä. Emme ehkä saa seuraavaa pitkäsoittoa enää 20-luvulla, mutta toivon sydämestäni trion palaavan viimeistään 30-luvulla indierocksorvin ääreen.