Hidden Pathways: Hidden Pathways

Omakustanne / Golden Robot

Kätketyt olivat debyyttialbuminsa julkaisseen Hidden Pathwaysin tiet allekirjoittaneelle, eikä niitä sen kummemmin avata esikoisen saatteissakaan. Melodista ja melankolista kitararockia monin maustein ja painotuksin luovan kotimaisen orkesterin vinyylilevy päätyi toimitukseen vain yhden printatun A4-paperin kera, ilman sen kummempia digitaalisia PR-paketteja.

Selväksi kävi sentään se, että kiekko on analogisesti äänitetty Anssi Kipon toimesta Astia Studiolla, mikä itsessään nostaa jo odotuksia tuotosta kohtaan. Perinteisemmin siis mennään, eikä siinä vielä kaikki. Wanhan koulukunnan hengessä avattavien levynkansien sisältä löytyvät sanoitukset, A-puolen viisi biisiä löytyvät vasemmalta puolelta ja B-puolen viiden kappaleen tekstit taas oikealta puolelta kunnolla kirjattuina. Asiat tehdään sangen vaivattomiksi kuulijalle ja satunnaiselle musiikkikriitikolle, jolloin voi keskittyä olennaiseen: yhtyeen luomaan kitaravetoiseen rokkiin.

Puhuin edellä monista mausteista, mikä tarkoittaa erittäin värikästä kappalejoukkoa. A-puolen avaava ykkössinkku Between the Worlds edustaa joukon tarttuvinta laitaa, kitararockin puristellessa ja kiristellessä, mutta vailla liikoja paineita. Teksti käsittelee kaiketi kiirastulta, mutta on toki tulkittavissa eri tavoin – kuten kelpo rock-lyriikan mielestäni kuuluukin. Maailma ja sitä kansoittavat ihmiset ovat kaikkea muuta kuin täydellisiä, mutta komean ja vivahteikkaan rock-äänen omaava vokalisti Tuomas Kaila osaa laulaa asioista monin sävyin ja liian alleviivaavasti osoittelematta.

Sävyjä siis riittää ja suorastaan hyytäväksi käy A-puolen päättävä Horizon and Beyond, joka on yksi ääripiste joukossa. Biisi on yhtäältä synkkä, mutta ei sulje sentään valolta ja toivolta kaikkea pois. Doomahtava murina alla ja toiveita kohottava saksofoni yllä ovat kuin mitteleviä puoliskoja, kappaleen kauniin poltteen tihkuessa melankoliaa. B-puolen korkkaava Carried by the Wind tuo puolestaan efektoidulla kitaralla modernimpaa tuulta purjeisiin ja lisää uuden siiven jo valmiiksi isoon rakennukseen.

Hieman myöhemmin rauhaisa Where Shadow Meets the Light tuo mukaan kuvaan vierailevat viulut, joista uutetaan kaunista surumielisyyttä. Bändi tipauttaa äänenpaineen klubimittoihin ja tunnelmaa kudotaan, mutta lyhyessä tekstissä vain vihjataan edessä olevista mahdollisuuksista. Noir on sana, johon on turvauduttava tällä erää. Tummuutta syleilee myös täyteläisemmin soiva ankkuri Roses by the Road ja kuulija saatellaan näin sopuisasti maaliin.

Kitaristi Esa Anttila osaa säveltää biisejä, jotka bändi on yhdessä Kipon kanssa sovittanut. Yksityiskohdista ei säröjä löydykään, mutta itse jäin kaipaamaan ehyempää ja jollain tavoin rajatumpaa kokonaisuutta. Hidden Pathways avaa pelin näyttävästi ja onkin mielenkiintoista nähdä, minkä polun tai polut yhtye tulevaisuudessa valitsee.