Jadecroon: Silence Manitou (ep)

Silencio/Rhythm Barrel

Tamperelainen Jadecroon on yksi n�it� kotimaan powerpop-b�ndej�, joista on tiennyt jo monia vuosia ja keikallakin yhtyett� on tullut n�hty�, mutta sen suurempaa isomman kansanosan hehkutusta nelikko ei ole nostanut. �Aikuisten miesten harraste�, kuten er�s yst�v�ni b�ndist� tuumaili. Muutaman demon pukannut yhtye onkin t�llaisena oikeastaan parhaimmillaan; kun kiireett� tehd��n, on j�lki yleens� hyv��. Iloisesta r�iskeest� mollimelodiseen maalailuun vaihteleva soitanto on aina maistunut tuollaisena peruskivana s�r�ilyn�, josta tulee hyv�lle tuulelle ja jota voi rokittaa raivolla ilman turhaa angstia. Sit�h�n se on my�s samoja maailmoja hy�dynt�vill� esikuvilla, kuten vaikkapa Weezer ja Lemonator � ne kaksi tutuinta mainitakseni. Kotimaisista voisi viel� mainita vaikkapa The Sugarrushin ja Pennilessin, jokainen omilla persoonallisilla vivahteillaan.

Nyt on viimein koittanut aika, jolloin jotain konkreettista j�lleen tapahtuu nelikon leiriss�; yhtye juhlistaa uutta nelj�n biisin eepeet� ainakin muutamalla keikalla. Tutun menev�� s�r�maalailua on siis keikoilla luvassa ja sit� levykin pit�� sis�ll��n. Avausraita Silence j�� mieleen etenkin all the ladies gone... -alustaan Lalen sympaattisen laulutulkinnan kohdatessa Kantun kanssa annostellut s�r�kitaranyk�ykset ja korkealla kaartavat melodiat. Tahti pysyy menev�n� ja rokkaavana my�s hiipien k�ynnistyv�ll� Setting Sun Of Today:ll�, mutta kokonaisuus on astetta seesteisempi. Mukavasti �t�ks�htelev� Kenny May nousee useamman kuuntelun j�lkeen levyn mieleenj��vimm�ksi veisuksi. Synkempi The Way They Do l�hentelee jo miltei jylhyytt� melankoliansyleilyineen.

Ensimm�isess� kappaleessa mainitsin sanaparin persoonalliset vivahteet � sanat, joissa piilee my�s Jadecroonin suurin ongelma. Vaikka soitto on eritt�in viihdytt�v�� ja meininki nostaa hymyn huulille, kaipaisin sellaisia koukkuja ja kertsej� joista Jadecroon j�isi mieleen juuri �sin� b�ndin�. Koska tottahan se on, hiteist� ne b�ndit muistetaan. Silence Manitou on ehk� v�h�n liiankin tuttu ja turvallinen voimapop-levy, josta oikeastaan haluaisi pit�� t�t�kin pisteytyst� enemm�n. Positiiviset kuuntelutunnelmat ja soitannon kangertelemattomuus pit�v�t vaa'an kuitenkin reilusti positiivisen puolella ja keikoilla n�it�kin biisej� tullee hoilattua mukana.