Sergio: Swords

Verdura

Sergion odotettu debyyttipitkäsoitto ei ole musiikillisesti mikään iloinen tapaus. Silti riemulla voi ottaa vastaan Kotka-Turku –akselilla vaikuttavan indierock-viisikon pitkään ja hartaasti rakennetun ensimmäisen, vaikka synkähkö säröily ja junnaavan kylmästi toteava biisimateriaali sopisikin paremmin talvisiin tunnelmiin kuin alkukevään raikkauteen. Riemulla, koska sen verran itsensä kuuloinen, tasavahva ja komea levy Swords on. Muutamalla ensikuuntelulla levystä ei oikein osannut sanoa yhtään mitään, mutta syvällisemmillä kuuntelusessioilla levyn omalaatuinen, tylyn ja herkän onnistuneesti sekoittava kaava alkaa tarttua.

Kolmella kitaralla uneliaan uhkaavaa melankolia-tunnelia harvinaisen intensiivisesti taivaltava Sergio on mahduttanut pitkäsoitolleen kolme aiemmilta pikkulevyiltä tuttua raitaa. Tunteettoman kylmästi naurahteleva Hugs For The Hung sekä komeat Traveller ja Conversation Groups puolustavatkin hyvin paikkaansa Sergion tähtihetkinä. Tosin minulle koko See Far And Fall -ep on edelleen alusta loppuun loistava... Siinä mielessä samanlainen kokemus on myös hengeltään seesteisempi Swords, ettei kaava missään kohtaa purkaudu eikä ote heltiä. Silti edelleen koskettavin osasto jää tutun materiaalin harteille, mikä verottaa rahtusen loppuarvosanasta.

Swordsin avaa hillityn raivokkaasti rullaava Hitting Water, jossa kitaroiden annetaan maalailla tylyä pyörteilevää koleuttaan pääroolissa, vauhdikkaan tahdinpidon ja basisti Jari Kieloston eleettömän laulun hoitaessa omat tonttinsa kuin nimekkäät näyttelijät sivuosissa. Eli takuuvarmasti. Silti esimerkiksi The Spendtriftissä haikeahko laulumaalailu erityisesti viehättää korvaa ja kaikesta tummuudestaan huolimatta biisistä löytää myös mukavasti väreilevää lämpöä. Samaa henkeä on myös kuutosraidalla Sketches, joka odottavine, melodisine maalailuineen nousee levyn kärkikastiin. Jarin käheästi kaartava laulu on näissä parhaimmillaan. Melko raukealla tahdinpidolla kulkeva Demerit kasvaa pelkistetyn tyylikkäästi, muttei kuitenkaan karkaa käsistä, vaikka pientä räjähdystä lupaileekin. Sergio on oivaltanut hyvin, että monesti pelkkä uhkaus siitä kohtalokkaasta räjähdyksestä riittää. Silti luulisi etenkin keikoilla oleva tilausta myös sille kliimaksille. Onneksi sitäkin on tarjolla, esimerkiksi samaan aikaan sekä kiihkeästi että leikitellen laukkaavalla Trapdoorsilla, jossa viisikko innostuu viemään meuhkaamistaan lähelle äärirajoja. Biisistä kasvaakin oikein hieno ja hikinen mättöralli.

Half Past kasvaa surumielisissä tunnelmissa raivokkaan vinoon säröilyyn, johon kerroksittain uudelleenliimataan alkubiisin osia. Rakennuspalikat liikkuvat ihailtavan sulavasti. Levyn helein raita on selkeästi härösäröilystään huolimatta tyyni ja positiivisemmin keinutteleva Wakeful, jonka sijoittaminen rujojen Half Pastin ja Conversation Groupsin väliin on oikea ratkaisu. Hienosti keveämpiä palikoita mahtipontisempaan tulkintaan ja tiukkaan kitarasurraan yhdistellään myös Kings & Queens -päätösraidalla. Muutamia arvioita luettuani allekirjoitan minäkin levyn yhdeksi parhaista kotimaisista debyyteistä, mutta uskon viisikon yltävän tulevaisuudessa vieläkin repivämpään lopputulokseen. Vaikka Swords onkin nimensä mukaisesti kylmä ja aika kova, on miekoissa Sergion käsissä myös maagisesti värisevää taikaa. Kiitettävä.