Lahtelainen suomirock-viisikko Verner yhdistää soitossaan mukavasti niskaa liikkeelle pistävän rokkitärinän Toni Karin hetkittäin jopa Kauko Röyhkää muistuttavaan (joskin vähemmän toteavasti, enemmän punkin suoraviivaisesti) laulutulkintaan. Soittoasu on energinen ja nousuhumalaisen riehakas. Keitos yhdistääkin melko onnistuneesti sellaista 80-lukuista suomirockin kohkaushenkeä Tehosekoittimen kaltaiseen poseerausrokitteluun. Svengaavasti nykivä Kulta saat tulta on ehkä onnistunein jamittelurokitus tällä omakustanne-eepeellä. Hyvin hölkkää myös hivenen pohdiskelevampi Unohda. Melankolinen Kuuta nousevaa ei haikeudestaan huolimatta sorru pelkkään ranteiden viiltelyyn vaan menevyys pysyy tiukan rytmiryhmän ansiosta hyvin. Päätösraita Kato! nostaa mieleen tamperelaisen Oikosulun, samanlaista nuoren miehen meuhka-asennetta löytyy molemmilta. Ja sehän on hyvä jos tahtoa löytyy... Hiukan vaan tällainen beibe, mä kuolisin sun puolesta –tyylinen tiputtelu alkaa närästämään. Toisaalta, kyllähän ne beibet ja ikuiset rakkaudet sun muut blaablaablaat ovat aika ehtymätön luonnonvara rockmusiikin kentällä. Kokonaisuutena Rock-illuusio esittelee ihan positiivisen tuttavuuden suomirockin kentälle. Ei mitään varsinaista hittiä vielä, mutta ehkäpä sekin vielä kuullaan.