Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 19 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

The White Stripes: Get Behind Me Satan
Arvioija: Jari Jokirinne
Arvio:

XL

Maailmassa ei ole tällä hetkellä montaa yhtyettä, joiden uraa olisi yhtä jännittävä seurata kuin detroitilaisen The White Stripesin. Tutusta kolmiyhteydestä (punk – delta blues – garage rock) huolimatta bändin jokaisesta levystä on huokunut uudenlaista löytämisen riemua ja parhaimmillaan jopa yllättävyyttä. Jack Whiten sävelnenä on tarkasti haistellut vanhojen mestareiden tyylikeinoja, mutta lopputulokseen nämä vaikutteet ovat päässeet vain tiheän seulan lävitse. Ei ole lainkaan liioiteltua sanoa, että The White Stripesille on vuoteen 2005 mennessä jalostunut täysin uniikki soundi.

Lähtökohdat ovat kohdallaan, mutta jo melko pian Get Behind Me Sataniin perehdyttyään käy selväksi ettei edellisen Elephant -levyn tasolle ole mitään asiaa. Ensinnäkin, Little Ghostin kaltaiset kantrirenkutukset eivät White Stripesin esittämänä toimi. Kun Jack Whiten korkeahko ääni yhdistetään helkkyviin mandoliineihin ja laukkaavaan komppiin, on jälki artistin toivomaman autettisuuden sijaan pelkkää tribuutin kaltaista läpijuoksua. Tällaiset rallit Jack olisi suosiolla voinut jättää Cold Mountainin soundtrack-levylle.

Paljon paremmin homma toimii kun White nappaa sähkökitaran käteensä ja sisko Meg hyppää rumpujakkaralle simppeliä biittiä takomaan. Seven Nation Armyn kaltaista tykkiä ei Get Behind Me Satanilta löydy, vaikka esimerkiksi sinkut Blue Orchid ja My Doorbell pääsevät jo lähelle. Jälkimmäisessä Whiten laulumaneerit nousevat tosin jo ärsyttävyyden rajamaille, mutta hyvä melodia ja näppärä pianokuvio pelastavat paljon. Jos levyltä haluaisi etsiä stereotyyppistä White Stripes-viisua, olisi My Doorbell ehdottomasti se.

Get Behind Me Satan on duon levyistä selvästi pianovoittoisin – kirskuvien kitaroiden ja Megin ylenmääräisen isotomin käytön kustannuksella. Samalla se on ehdottomasti hidastempoisin, helposti lähestyttävin ja – sanotaan se nyt – tylsin White Stripes-levy. Huonosta ollaan vielä kaukana, mutta koska käsissä on ensi kertaa bändin levy, joka jättää itsestään pääosin negatiivisia mielikuvia, on arvosanakin aika lähellä totuutta.

Linkki: www.whitestripes.com
Päivämäärä: 21.06.2005
Lukukertoja: 2043


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä
Arhii kommentoi 18.06.2007:
Pisteet:
White Stripes live
esiintyvät online 20.-21.6.

http://blueroom.att.com/events/whitestripes.php


Kirjoita oma kommenttisi

 
  
 

The White Stripes

Vuonna 1997 Detroitissa perustettu rock-duo. Bändin alkuperäisenä ideana oli tehdä minimalistista ja yksinkertaiseta rock-musiikkia, mutta vuosien ja suosion myötä sisaruspari on hivenen laajentanut skalaansa. Garage rockin, vanhan bluesin ja punk rockin hengessä musisoiva bändi tunnetaan myös tiukasti punavalkoisiin sävyihin luottavista esiintymisvaatteista ja soittimista.

Jack White - laulu, kitara, piano ym.
Meg White - rummut, perkussiot, laulu

Kotisivut: www.whitestripes.com

(Päivitetty 24.07.2007)
Levyarviot:
Icky Thump

24.07.2007
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Get Behind Me Satan

21.06.2005
Arvostelijana Jari Jokirinne
Elephant

19.03.2003
Arvostelijana Jari Jokirinne

Livearviot:
Estrella Damm Primavera Sound 07, torstai

31.05.2007
Barcelona/Espanja