XL

Detroitilaisduo The White Stripes olisi taatusti noussut pinnalle ilman viimeisen parin vuoden aikana vallinnutta mediahehkutustakin. Whiten ”sisarusten” musiikista nimittäin paistaa oikeanlainen tekemisen vimma ja lahjakkuus, joka muilta saman nosteen mukanaan tuomilta akteilta (lue: The Strokes, The Vines jne.) puuttuu. White Stripes ei ulkoisesta cooliuudestaan huolimatta pelaa pelkän poseerauksen varassa, eikä sen äänimaailman retroilu peitä alleen varsinaista sisältöä, eli biisejä. Elephant on bändin uralla melkoisen uskalias harppaus pois ahdistavasta garagerock-lokerosta.

Jack Whiten sävellyskynä on osoittanut tulemistaan jo aiemmilla pitkäsoitoilla, mutta vasta Elephantilla miehen koko potentiaali pääsee valloilleen. Tyrmäävän Seven Nation Army-aloituksen jälkeen levy harhailee biisin verran perinteisemman räminärokin merkeissä, mutta viimeistään gospelmaisella hehkulla etenevä There’s No Home For You Now todistaa että lähelle napakymppiä on päästy. Jopa epätodennäköiseltä coveroinnin kohteelta kuulostava Dusty Springfield-standardi I Just Don’t Know What Do With Myself on White Stripesin käsissä kuin sulaa vahaa. Harva bändi pystyy yhtä vaivattomasti yhdistämään raakuuden ja herkkyyden kuin The White Stripes tekee Elephantilla.

Levyn promoversio julkaistiin ainoastaan tuplavinyylinä, jonka kansista ei biisitietoja lukuunottamatta infoa tai kuvia löydy. En tiedä onko bändin tarkoituksena ollut ylistää kyseisen formaatin suuruutta vaiko pelkästään ärsyttää laiskoja musiikkitoimittajia, mutta ainakin itseäni levyn jakaminen neljään puoleen kiehtoo. A-puolen rutistus vaihtuu kääntöpuolella rauhallisempaan fiilistelyyn, kun taas kakkoskiekko kulkee pitkän musiikillisen matkan Ball And Biscuit-bluesista levyn päättävään -countyrallatukseen. Näin monipuolisena The White Stripes ei ikinä ole esittäytynyt, ja vaikka suhtautumiseni bändin aiempiin tekosiin on aina ollut vähintäänkin kaksijakoinen, täytyy ne tämän kolahduksen myötä hyllyyn haalia. Elephant on yksinkertaisesti loistava levy.