Poko

Tämä tupla-cd on jatko-osa vuonna 1998 julkaistulle Yön pimeä puoli-kokoelmalle. Sinänsä jännä juttu, että mielestäni edeltäjä oli huomattavasti iloisempi (VALOISAmpi) ja rennompi kuin tämä uusi kokoelma. Yksi syy varmaan on se, että Pimeä puoli sisältää enemmän harvinaisuuksia ja ehkä kieli poskessa tehtyjä vetoja ajalta, jolloin Yön meininkiin yleisesti kuului joskus hieman ylikin menevä hauskanpito ja hommaa ei ehkä otettu vielä niin vakavasti kuin nykyään. Harrastuksesta on tullut työ, Yön linja on kauttaaltaan vakavoitunut. Siinä mielessä, ristisin edeltäjän mieluummin Valoisaksi puoleksi ja tämän uutuuden Pimeäksi puoleksi..

Levy rakentuu melkoisen pitkältä ajanjaksolta, itse asiassa se kattaa koko bändin levytysuran. Kokonaisuudessa biisien soundeissa suurimmat erot huomaa jo ensi kuuntelulta Jani Viitasen kitaroinnissa verrattuna hänen seuraajiinsa ja Olli Lindholmin lauluäänen kehityksessä lievästä tummasta mylvimisestä soivempaan ja tarkempaan ilmaisuun. Rajan voi Ollin äänen kohdalla vetää 90-luvun loppuun hyvinkin selkeästi. Muistaakseni silloin mies oli saamassa oppeja Pauli Hanhiniemeltä laulun kehittämisessä.

Omiksi suosikeikseni nousevat vanhemmat rallit kuten Kuljen ja Prinsessa Ruususen uni, josta nyt ensi kertaa kuullaan levyltä studioversio. Sitä on hupaisa verrata livelevyn, …ja tapahtui niinä päivinä, versioon.. Legendaarisen kulttibändin, Kollaa kestään Kaupungin valot on aina mielestäni ollut Yön versiona parempi, Jani Viitasen laulama Hullu Pulu herättää hilpeyttä varsin ajankohtaisellakin tekstillään: hurja tyttö juo kaljaa korillisen – naisten juomisestahan on viime aikoina paljon mediassa puhuttu. Tunnetuimmista lainabiiseistä Leijat on loistava, mutta persoonaton Kuin tuhka tuuleen ei juuri tunteita herätä.

Vaikka Yön ura on pitkä ja kokoelman teema on harvinaisuuksia ja b-puolia, olisi levyn voinut puristaa yhdelle cd:lle. Ihan niitä kaikkia b-puolia ja harvinaisuuksia ei ole pakko kerralla julkaista.