Firebox

ShamRain on tällä hetkellä eräs maamme lupaavimmista ja potentiaalisimmista ”pikkuyhtyeistä” romanttisen, melankolisen ja kevyesti gootahtavan dark rockin saralla. Loppuvuodesta 2003 julkaistu debyyttialbumi Empty World Excursion ynnäsi vielä lähinnä yhtyeen alkutaipaleen demokappaleita, jääden etenkin soundillisesti vajaaksi teokseksi. Tuon jälkeen saatiin odotella yli puolitoista vuotta, ennen kuin seuraava albumi Someplace Else ilmestyi kauppojen hyllyille. ShamRain oli tässä välissä käynyt läpi monia muutoksia, eikä niistä vähäisin ollut toisen kitaristin rekrytointi. Bändin soundillinen silmä oli kehittynyt samalla huomattavasti ehyemmäksi, eikä Someplace Else ollut millään tavoin huono tai vaatimaton saavutus. Silti tämänkin kiekon jälkeen jäi sellainen kutkuttava olo, että jotain tästä vielä puuttui...

Näin saavumme nykyhetkeen, kun uusi viiden raidan mittainen Deeper Into The Night ep on pyörinyt kerta toisensa jälkeen soittimessani. Olen kuunnellut sitä aamuisin, päivisin ja iltaisin; työmatkoilla, kotona ja kävelylenkeillä – enkä vieläkään löydä ministä yhtäkään kauneusvirhettä tai lapsusta. Mikä on siis se tekijä, joka on petrannut lopputulosta näin voimakkaasti? Mika Tauriaisen upea laulu on ennallaan, mutta nyt herra saa vokaalitukea vierailevalta Minna Sihvoselta. Sihvosen ääni sopiikin yhtyeen musiikkin saumattomasti, avaten sille aivan uusia mahdollisuuksia. Kalle Pyyhtisen ja Mikko Kolarin soljuva kitarointi soi yhtä kauniisti kuin ennenkin, tosin kuusikieliset pelaavat nyt aiempaa paremmin yhteen koskettimien kanssa. Rytmipuolellakin homma on paketissa, kun rumpali Janne Jukarainen ja bassovastaava Matti Reinola (joka hoitaa myös koskettimet) myötäilevät kappaleiden tunnelmia soitollaan.

Kun sävellyspuolellakin isketään kerta toisensa jälkeen rikkaisiin kultasuoniin, puhutaan jo oikeasta muotovaliosta. Utuisen unelmoiva Black November vie kuulijan välittömästi mukanaan, eikä paluuta enää ole. Enemmän kitaraan nojaava The Lost Love Song lienee koukukkain kappale mitä yhtye on koskaan onnistunut tekemään. Puolivälin kohdilla soiva Baleful Whisper tuo väräjävillä koskettimillaan ja Sihvosen laululla mieleen kuvia takavuosien Twin Peaks sarjasta. Edelleen seesteinen, mutta samalla selvästi rockimpi Sound Of Snow nostaa jälleen tempoa. Nimenomaan tässä biisissä vokalistien yhteistyö saa kylmät väreet laukkaamaan pitkin selkäpiitä. Päätösraita Aphelion sulkee viiden raidan ympyrän rauhaisampiin tunnelmiin, keinuttaen kuulijan verkkaisesti takaisin alkupisteeseen.

Deeper Into The Night minillä ShamRain on pystynyt puristamaan itsestään ulos jotain, joka mykistää silkalla kauneudellaan ja totaalisella harmoniallaan. Nyt jäljellä on vain olennainen, se musiikin mystisin osa joka saa kuulijan todella tuntemaan laulujen tarinat.