Watch Me Fall

Unenomaista, eteeristä ja kauniin tummaa rockia soittava ShamRain on sivuprojektina syntynyt, aivan kuin varkain levyttämään päätynyt kokoonpano. Syksyllä 2000 basisti / kosketinsoittaja Matti Reinola ja rummuttaja Janne Jukarainen perustivat yhtyeen, koska miehet kaipasivat ’uutta näkymää’ metallin talosta. ShamRain muuttui hitaasti ajatuksesta todellisuudeksi ja alkuvuodesta 2002 se julkaisi neljän biisin minin Pieces, jolta on päätynyt kolme kappaletta debyyttipitkäsoitollekin. Vokalisoinnista niin Piecesilla, kuin uutukaisellakin, vastaa Entwinen laulaja Mika Tauriainen, jonka Janne sattumalta tunsi. Kitaristiksi rekrytoitiin lopulta Kalle Pyyhtinen.

Levy alkaa hyvin utuisissa tunnelmissa Statuesin näyttäessä tietä, kuin tähtitarhojen vaimeana sinfoniana minimaalisin äänin ja maksimaalisin mielikuvin. Vaimeasti ulisevat äänet saavat hitaasti seuraa surumielisestä kitarasta ja taustalla kuuluvasta voimakkaasti efektoidusta ’kuiskaus’ laulusta. Ensimmäinen raita on oikeastaan vain pitkä intro seuraavana soivalle, erityisen tarttuvalle biisille Fail. Nyt astutaan reippaasti perinteisempään ilmaisuun Katatonia-Anathema tyyppisesti, kuitenkin siten että alun eteerinen ilmapiiri pysyy koko ajan yllä. Välillä mennään nopeammin, mutta suojaava ja äänet vaimentava sumu ympäröi silti jatkuvasti kaikkea. Pieces höllentää taas vauhtia ja ensi kertaa esille astuu piano. Akustisuutta korostavat vielä loppupuolella kuultavat sello ja huilu, jotka rauhoittavat jo valmiiksi seesteistä kokonaisuutta. Hitaan unelias Drifter on ensimmäinen raita jonka idea ei oikein vakuuta, mutta reippaasti gootti-rockaava Withdraw nostaa koukkuineen juuri tarvittavasti tunnelmaa. Näin tarttuvia ja rullaavia ralleja levyltä soisi löytyvän pari lisääkin kaiken eeppisyyden mausteeksi.

Hyvin vaimeasti alkaa Sound Asleep, joka vasta parin minuutin kohdalla nousee vauhdikkaaseen lentoon, mutta kun irtiotto on viimein tapahtunut ei kappaletta käy vastustaminen. Minna Sihvosen vieraileva naislaulu on juuri se viimeinen siveltimen veto joka kääntää tämän raidan yhdeksi levyn suurista hetkistä. Jälkipuolella kuultava huilusoolo on myös timanttisen kova veto. Seitsemäs sävellys Into Distance jää pakosta statistin rooliin, sillä verrattuna edelliseen, tai seuraavana soivaan Funeraliin on biisi pelkkää tilkettä. Ikävä kyllä vain yli seitsemän minuuttinen välisoitto. Odotus kuitenkin palkitaan sillä Funeral, joka nojaa vahvasti jo tutkittuihin teemoihin ja keinoihin onnistuu silti kuulostamaan erilaiselta. Vieraileva sello antaa taas lisää syvyyttä surullisen kaihoisaan teokseen. Dispensable päättää levyn siten kuin pitääkin, sulkien ympyrän rauhallisen rientonsa jälkeen avaruuden ikuiseen huminaan josta kaikki alkoikin. Kohinan keskeltä voi vielä lopussa kuulla lyhyitä säkeitä ja soittoakin, jos vain jaksaa tarkkaavaisesti kuunnella.

ShamRainin debyytti on vuodenvaihteen ehdottomia yllättäjiä, sillä juuri tämänkaltaista musiikkia ei ole ennen kotimaassamme paljoakaan tehty. Genren suurilta ja mahtavilta on otettu runsaasti vaikutteita, mutta toisaalta mikäs parhailta on oppiessa. Soundillisesti kaikki on muuten hyvin, mutta piiskaavan kaikuvat rummut jotka kolisevat vähän turhan kovaa joillain raidoilla pistävät välillä harmittamaan. Alku näyttää lupaavalle, toivottavasti ShamRain ei jää ainoastaan levyttäväksi projektiksi.